40 vuotta klooria - kannattiko?

Omas­ta taus­tas­ta­ni en­sin sen ver­ran, että kil­pai­lu-ura­ni al­koi ta­san 40 vuot­ta sit­ten eli vuo­den 1973 loka­kuun lo­pul­la sil­loi­sis­sa Sini­viit­ta-uin­tien alue­kar­sin­nois­sa, jot­ka vas­ta­si­vat ny­kyi­siä Rol­lo-Uin­te­ja. Seu­ra­ni oli jo tuol­loin Lah­den Ka­le­va. Jat­koon eli lop­pu­kil­pai­luun Rova­nie­mel­le en sil­loin­kaan pääs­syt, ku­ten en ker­taa­kaan myö­hem­min­kään. Jos tuol­loin oli­sin lo­pet­ta­nut ja oli­si ky­syt­ty, että kan­nat­ti­ko, oli­sin var­mas­ti vas­tan­nut, että ei kan­nat­ta­nut!

Sini­viit­ta-iän (9-13) jäl­keen tuli nuor­ten SM-kil­pai­lut (14-17), jois­sa me­nes­tys oli yhtä vaa­ti­ma­ton­ta, ai­noa fi­naa­li­paik­ka tai­si tul­la 400 met­rin va­paa­uin­nis­sa ja se­kin sen vuok­si, kos­ka osan­ot­ta­jia oli to­del­la vä­hän. Tuo­hon ai­kaan siir­ryt­tiin jo 17-vuo­ti­ai­den sar­jas­ta ai­kuis­ten al­tai­siin. En­sim­mäi­set ai­kuis­ten SM-kil­pai­lut koh­dal­la­ni oli­vat Kuo­pi­os­sa tam­mi­kuus­sa 1982. Ai­kuis­ten SM-ki­sois­sa mi­ta­li­me­nes­tys ak­tii­vi­ai­koi­na ra­joit­tui vies­ti­jouk­ku­ei­siim­me, joi­den kans­sa voi­tim­me­kin usei­ta mi­ta­le­ja ja Suo­men mes­ta­ruuk­sia SE-ai­koi­neen vuo­si­na 1985-1990. Hen­ki­lö­koh­tai­sil­la mat­koil­la me­nes­tys­tä ei tul­lut, fi­naa­li­paik­ko­ja 50 met­rin va­paa­uin­nis­sa kyl­lä­kin, mut­ta ei asi­aa mi­ta­leil­le. Lo­pe­tin ak­tii­vi­u­ra­ni vuon­na 1990 Kok­ko­lan SM-uin­neis­sa, jol­loin 50 met­rin va­paa­uin­nin en­nä­tyk­se­ni oli 24,98 pit­käl­lä ra­dal­la. Jos tuol­loin oli­si ky­syt­ty, että ”kan­nat­ti­ko”, oli­sin jo sil­loin osan­nut vas­ta­ta oi­kein: kyl­lä kan­nat­ti. Noi­hin vuo­siin men­nes­sä kaik­ki par­haat ys­tä­vä­ni olin saa­nut al­taas­ta ja sen reu­nal­ta, ku­ten lä­hes koko ka­ve­ri­pii­ri­ni. Moni heis­tä oli jo tuol­loin lo­pet­ta­nut, mut­ta ys­tä­vyys ja yh­tey­den­pito oli sil­ti säi­ly­nyt.

Tuol­loin 1989-1990 siir­ryin aja­tuk­sis­sa­ni mas­ters-ui­ma­rik­si ja fo­kuk­se­ni ui­ma­ri­na muut­tui ”ak­tii­vi­ui­ma­ris­ta” mas­ters-ui­ma­rik­si. Kaik­ki par­haat saa­vu­tuk­se­ni ja en­nä­tyk­se­ni olen teh­nyt kau­an ak­tii­vi­u­ra­ni päät­ty­mi­sen jäl­keen. Näis­tä löy­tyy lis­taa toi­saal­la leh­des­säm­me (ui­ma­ri­e­sit­te­ly). Mi­ten sit­ten on mah­dol­lis­ta, että ak­tii­vi­u­ra­ni lo­pet­ta­mi­sen jäl­keen, mer­kit­tä­väs­ti har­joit­te­lu­mää­riä vä­hen­net­ty­ä­ni esim. 50 met­rin va­paa­uin­ti­en­nä­tyk­se­ni pit­käl­lä ra­dal­la on pa­ran­tu­nut tuos­ta 24,98:sta yli se­kun­nil­la 23,79:ään 37-vuo­ti­aa­na? Ai­ka­han ei ole kum­moi­nen ny­ky­ään, mut­ta pa­ran­nus on kui­ten­kin mer­kit­tä­vä. Tuo on asia, jota mi­nul­ta usein ky­sy­tään ja jota olen use­as­ti myös poh­ti­nut. Mie­les­tä­ni sii­hen suu­rim­pi­na syi­nä ovat seu­raa­vat kol­me asi­aa: lepo, oi­kea ra­vin­to ja li­has­huol­to sekä näi­den kol­men asi­an muo­dos­ta­ma kom­bi­naa­tio eli pa­lau­tu­mi­nen.  1970-1980-lu­vuil­la ei it­sel­lä­ni ol­lut eikä juu­ri muil­la­kaan mi­tään kä­si­tys­tä em. asi­ois­ta. Nämä ovat to­sin asi­oi­ta, jois­sa edel­leen­kin mo­net ny­kyi­set­kin maam­me hui­put an­ta­vat eni­ten ta­soi­tus­ta kan­sain­vä­li­sil­le huip­pu-ui­ma­reil­le. Esi­mer­kik­si ra­vin­to­a­si­ois­sa oli­si mo­nen  koh­dal­la pal­jon pa­ran­net­ta­vaa. Mik­si tree­na­ta am­mat­ti­mai­ses­ti, jos muu toi­min­ta on ama­töö­ri­mäis­tä? Näi­hin asi­oi­hin  pa­laam­me yk­si­tyis­koh­tai­sem­min tu­le­vis­sa ju­tuis­sam­me. (Le­von mer­ki­tyk­ses­tä mas­tes-ui­ma­ril­le Tomp­pa jo kir­joit­ti­kin ai­em­min omis­ta ko­ke­muk­sis­taan an­si­ok­kaan ju­tun: mas­ters-ui­ma­rin har­joit­te­lu ja lepo.)

Tuon ”py­hän kol­mi­nai­suu­den” li­säk­si mer­kit­tä­vä asia tu­los­ten pa­ra­ne­mi­seen on ol­lut myös se, että uin­nis­ta har­ras­tuk­se­na tuli en­tis­tä haus­kem­paa, kun ki­so­ja ei enää ol­lut­kaan joka vii­kon­lop­pu ja jo­kai­siin har­joi­tuk­siin ei ol­lut­kaan enää ”pak­ko” men­nä. Mas­ters-ki­sois­sa huo­ma­sin myös en­tis­tä sel­ke­äm­min sen, että ki­sois­sa on pal­jon muu­ta­kin kuin se oma suo­ri­tus. Siel­lä on mu­ka­na kai­ken ta­soi­sia, -ikäi­siä ja -taus­tai­sia ui­ma­rei­ta, ja kaik­ki var­mas­ti ui­vat kisa­star­tit to­sis­saan ja pyr­ki­vät par­haa­seen mah­dol­li­seen tu­lok­seen. Suu­rin ero ylei­seen sar­jaan on, että vaik­ka ajat iän myö­tä jos­sain vai­hees­sa vää­jää­mät­tä huo­no­ne­vat vuo­si vuo­del­ta, niin ne huo­no­ne­vat ajat ja ”pie­net pet­ty­myk­set” unoh­de­taan sa­man­tien. Täs­tä mas­ters-hen­ges­tä on mei­dän­kin upo­uu­den mas­ters-seu­ram­me mot­to pe­rit­ty: ”Tree­naa ja kil­pai­le to­sis­sa­si, mut­ta älä otsa ry­pys­sä.” Tär­kein­tä sit­ten­kin on ne sa­dat tu­tut, ka­ve­rit ja use­at lä­hei­set ys­tä­vät, jot­ka uin­ti­ur­hei­lu on tuo­nut tul­les­saan.

Mi­nul­le­kin suu­rin anti uin­nin pa­ris­sa on ol­lut juu­ri nuo py­sy­vät ys­tä­vyys- ja ka­ve­ri­suh­teet niin koti- kuin ulko­mai­siin­kin kisa­kump­pa­nei­hin. Eri­tyi­ses­ti tie­tys­ti Lah­den Ka­le­van mai­nio vies­ti­po­ruk­ka, jon­ka kans­sa on tul­lut teh­tyä kym­me­niä ulko­maan kisa- ja lei­ri­reis­su­ja­kin sekä ne muis­tot, jot­ka niis­tä on jää­neet lop­pu­i­äk­si. Hy­vä­nä esi­merk­ki­nä elin­i­käi­ses­tä ka­ve­ruu­des­ta on jo tra­di­ti­ok­sem­me muo­dos­tu­nut ”peli­päi­vä­vii­kon­lop­pu” Paju­lah­des­sa, jon­ne ko­koon­num­me ker­ran vuo­des­sa lah­te­lais­ten eri aika­kau­den ui­ma­rei­den kans­sa muis­te­le­maan men­nei­tä. Osan kans­sa emme ta­paa kuin tuol­loin ker­ran vuo­des­sa, tois­ten kans­sa pi­däm­me yh­teyt­tä päi­vit­täin. Kaik­kien kans­sa sama aal­to­pi­tuus ja lap­sel­li­set ta­ri­nat jat­ku­vat kui­ten­kin heti sii­tä, mi­hin ne edel­li­sel­lä ker­ral­la jäi­vät.

Kai­ken kaik­ki­aan tuo­hon ot­sik­ko­ni ky­sy­myk­seen nyt 40 vuo­den ko­ke­muk­sel­la on vain yksi ja si­tä­kin hel­pom­pi vas­taus: Kyl­lä kan­nat­ti! Toi­vot­ta­vas­ti näi­tä muis­toi­hin pai­nu­via vuo­si­kym­me­niä tu­lee vie­lä ai­na­kin toi­nen mo­ko­ma li­sää. Kii­tos teil­le kai­kil­le uin­ti­ys­tä­vät, ke­tään erik­seen ni­me­ä­mät­tä!

Yksi muis­toi­hin jää­nyt ta­pah­tu­ma on ol­lut vuo­ro­kau­si­uin­nin ME, joka ui­tiin 9.-10.4.1983 (128 795met­riä 8:lla ”mie­hel­lä”).