Urheiluvallankumous

Tämä kir­joi­tus pe­rus­tuu pal­jol­ti sub­jek­tii­vi­siin ko­ke­muk­siin ur­hei­li­ja­na ja sii­tä, mil­lai­sen muu­tos­toi­veen se on avan­nut suo­ma­lai­seen ur­hei­luun. Myös kes­kus­te­lut asi­as­ta enem­män tie­tä­vien ys­tä­vien (mm. Mik­ko Män­ty­lä) on tuo­nut tuo­rei­ta näkö­kul­mia suo­ma­lai­seen ur­hei­luun.

Omat kun­nol­li­set ko­ke­muk­se­ni kil­pa­ur­hei­li­ja­na pa­lau­tu­vat 1990-lu­vul­le. Vas­ta jäl­ki­kä­teen olen ta­jun­nut, että tuos­sa iäs­sä ei ke­hoa osan­nut kuun­nel­la ja suu­ren osan ajas­ta olin täy­sin junt­tu­ras­sa ja yli­kun­nos­sa. Tämä lie­nee yh­te­nä syy­nä sii­hen, että myös mo­ti­vaa­tio koko hom­maan ka­to­si ja lo­pe­tin mel­kein ker­ta­laa­kis­ta vuon­na 1997. Myös uin­ti­val­men­nuk­ses­sa tie­to­tai­to on kä­sit­tääk­se­ni ke­hit­ty­nyt hui­mas­ti ku­lu­nei­den vii­den­tois­ta vuo­den ai­ka­na.

Lop­puun­pa­la­mi­ses­ta huo­li­mat­ta en kui­ten­kaan hy­län­nyt ur­hei­lua, vaan jat­koin vä­hem­män tiuk­ka­pi­pois­ta kun­to­ur­hei­lua. Tuol­loin elä­mäs­sä ajan­koh­tai­sek­si tu­li­vat myös peh­me­äm­mät ar­vot: va­paa­eh­tois­työ, opis­ke­lu pa­pik­si ja per­heen pe­rus­ta­mi­nen. Toi­saal­ta tein myös tut­ki­mus- ja ope­tus­työ­tä yli­o­pis­tol­la, jos­sa kil­pai­lu re­surs­seis­ta on ää­rim­mäi­sen ko­vaa. Kun nyt olen pik­ku­hil­jaa sel­vi­ä­mäs­sä ran­kois­ta ruuh­ka­vuo­sis­ta ja lap­set jo kas­va­neet suh­teel­li­sen isoik­si, on ki­pi­nä kil­pa­uin­tiin syt­ty­nyt uu­del­leen mas­ters-sar­jois­sa. Olen huo­man­nut, että so­pi­van ren­to suh­tau­tu­mi­nen kil­pai­luun mo­ti­voi hy­vään lii­kun­taan, ter­veel­li­seen ra­vin­toon ja riit­tä­vään le­poon. Täl­lä het­kel­lä mas­ters-uin­ti on tuo­nut so­pi­vaa sär­mää har­joit­te­luun.

Mitä tämä ko­ke­mus on mi­nul­le opet­ta­nut? Sa­mal­la, kun ki­pi­nä kil­pa­uin­tiin on pa­lan­nut (pal­jon ter­veem­pä­nä ja ren­nom­pa­na), ovat mie­len täyt­tä­neet kriit­ti­set aja­tuk­set. Olen ih­me­tel­lyt yhä enem­män sitä, mik­si Suo­mes­sa ko­his­taan niin pal­jon mi­ta­lien ja me­nes­tyk­sen pe­rään. Näyt­tää sil­tä, että edel­leen jos­sain mää­rin ihan­teel­li­se­na ur­hei­lu- ja lii­kun­ta­u­ra­na pi­de­tään sitä, että saa­vut­taa 15–30-vuo­ti­aa­na arvo­kisa­mi­ta­lin tai edes pii­ri­ta­son me­nes­tys­tä. Sen jäl­keen on ihan sama, vaik­ka heit­täi­si koko hom­man läs­kik­si. Suo­mi on täyn­nä eten­kin ai­kui­sia mie­hiä, jot­ka rapa­kun­toi­se­na muis­te­le­vat, kuin­ka ko­via jät­kiä he oli­vat ai­koi­naan ur­hei­lus­sa, ar­mei­jas­sa jne. Kun­to on men­nyt, mut­ta uho säi­ly­nyt, vaik­ka mie­les­tä­ni ti­lan­teen pi­täi­si ke­hit­tyä päin­vas­toin: kun­non pi­täi­si säi­lyä, mut­ta uhon ka­do­ta.

Ehkä juu­ri sel­lai­nen ajat­te­lu, jon­ka mu­kaan nuo­re­na ur­hei­lus­sa pi­täi­si an­sai­ta nat­sat on joh­ta­nut sii­hen, että ai­kui­se­na (30-100-vuo­ti­aa­na) kil­pai­lua on pi­det­ty hie­man hu­vit­ta­va­na. Täy­tyy myön­tää, että it­se­kin olen jos­kus syyl­lis­ty­nyt täl­lai­seen ajat­te­luun. Olen ai­em­min pi­tä­nyt ai­kui­se­na kil­pai­lua jo­ten­kin lap­sel­li­se­na, jo­hon­kin ikä­krii­siin kuu­lu­va­na asi­a­na jne. Nyt olen kui­ten­kin muut­ta­nut miel­tä­ni ku­lu­neen vuo­den mas­ters-ko­ke­mus­ten myö­tä. So­pi­va mää­rä leik­ki­mie­lis­tä tai puo­li­va­ka­vaa kil­pai­lua aut­taa ter­veel­lis­ten elä­män ta­po­jen yllä­pi­dos­sa. Tär­ke­ää on kui­ten­kin se, että kil­pai­lu ja tree­naa­mi­nen ei­vät kuor­mi­ta lii­kaa muu­ta elä­mää. Koh­tuus täs­sä­kin asi­as­sa on tär­ke­ää.

Muu­tok­sen tuu­let ei­vät on­nek­si ole vain pu­hal­ta­neet omas­sa te­ke­mi­ses­sä. Ai­kuis­lii­kun­nas­ta on myös laa­jem­min tul­lut tren­di­käs­tä. Moni ai­kui­nen on on­nek­si ym­mär­tä­nyt sen, mi­ten iso mer­ki­tys ter­veil­lä elä­män­ta­voil­la on omal­le psyyk­ki­sel­le ja fyy­si­sel­le hy­vin­voin­nil­le. It­ses­tä huo­leh­ti­mi­nen ei ole­kaan vält­tä­mät­tä pois työn­te­os­ta tai per­he-elä­mäs­tä, vaan par­haim­mil­laan tu­kee nii­tä. Vaik­ka ter­vey­teen ja lii­kun­taan kes­kit­ty­mi­nen on muo­dis­sa, odo­tan vie­lä suu­rem­paa val­lan­ku­mous­ta.

Tuon val­lan­ku­mouk­sen tu­li­si läh­teä ny­kyis­tä enem­män nuo­ria val­men­ta­vis­ta ur­hei­lu­seu­rois­ta. Kil­pa­ur­hei­lul­la on toki aina oma tär­keä si­jan­sa viih­tee­nä, kan­so­ja kes­ke­nään yh­dis­tä­vä­nä voi­ma­na ja kan­nus­tuk­se­na. Täs­tä­kin huo­li­mat­ta mie­les­tä­ni tu­li­si kiin­nit­tää yhä enem­män huo­mi­o­ta sii­hen, mi­ten pyr­ki­sim­me tur­vaa­maan sen, että las­ten ja nuor­ten luon­tai­nen rak­kaus liik­ku­mi­seen kes­täi­si koko elin­iän. Jo­kai­nen ym­mär­tää, mi­ten iso niin hy­vin­voin­tiin kuin kan­san­ta­lou­teen­kin liit­ty­vä voi­ma oli­si sii­nä, jos las­ten ja nuor­ten rak­kaus liik­ku­mis­ta koh­taan ja sitä tu­ke­vat ter­veel­li­set elä­män­ta­vat jat­kui­si­vat koko iän. Ur­hei­le­van­han ei esi­mer­kik­si tar­vit­se ha­kea lii­kun­nas­ta luon­nol­li­ses­ti syn­ty­vää mie­li­hy­vän tun­net­ta kei­no­te­koi­sis­ta ja ter­vey­del­le hai­tal­li­sis­ta kor­vik­keis­ta (mm. al­ko­ho­lis­ta, tu­pa­kas­ta ja huu­meis­ta).

Mi­ten sit­ten voi­sim­me tu­kea las­ten ja nuor­ten liik­ku­mis­ta pa­rem­min? Mie­les­tä­ni on tär­ke­ää kuul­la lap­sen ja nuo­ren omia toi­vei­ta. Olen itse tu­tus­tut­ta­nut omia lap­si­a­ni mo­neen eri ur­hei­lu­la­jiin nuo­re­na. Täs­sä on näh­däk­se­ni mon­ta etua. Moni­puo­li­suus las­ten lii­kun­nas­sa en­sin­nä­kin tut­ki­mus­ten mu­kaan eh­käi­see ur­hei­lu­vam­mo­jen syn­tyä. Toi­sek­si tu­tus­tut­ta­mal­la lap­si usei­siin la­jei­hin hän pää­see ko­kei­le­maan ja itse ar­vi­oi­maan, mis­tä hän naut­tii. Kol­man­nek­si lap­si saa pe­rus­tun­tu­man usei­siin eri la­jei­hin ja voi ha­lu­tes­saan (esim. ai­kuis­i­äl­lä) hel­pom­min pa­la­ta­kin van­haan har­ras­tuk­seen, jo­hon kiin­nos­tus on voi­mak­kaam­paa van­hem­mal­la iäl­lä kuin nuo­re­na. Nel­jän­nek­si us­kon sii­hen, että suu­rim­mal­le osal­le ih­mi­sis­tä on ole­mas­sa sel­lai­nen ur­hei­lu­laji, joka in­nos­taa liik­ku­maan. Kyse on lä­hin­nä sii­tä, au­tam­me­ko lap­sia ja nuo­ria tai myös ai­kui­sia löy­tä­mään it­sel­le so­pi­van la­jin.

Har­ras­tuk­ses­sa lap­sen ja nuo­ren kuun­te­le­mi­nen on sik­si­kin tär­ke­ää, että lap­sil­la ja nuo­ril­la saat­taa olla jo ny­ky­ään ko­vat vaa­ti­muk­set yhä moni­mut­kai­sem­mak­si muut­tu­nees­sa yh­teis­kun­nas­sa. Har­ras­tuk­sen tu­li­si olla suu­rim­mal­le osal­le to­si­aan va­paa­eh­toi­nen har­ras­tus, jos­ta saa voi­maa ar­jen haas­tei­siin. Toki vaa­ti­vaa kil­pai­lua ha­lu­a­vil­le­kin lap­sil­le tu­lee tar­jo­ta mah­dol­li­suuk­sia. Sen si­jaan kou­lun käyn­nin tai esi­mer­kik­si hy­vien ta­po­jen suh­teen lap­sil­ta ja nuo­ril­ta pi­tää edel­lyt­tää vas­tuun­kan­toa – mie­lel­lään vii­saas­ti ja kan­nus­ta­vas­ti mo­ti­voi­den.

Toi­von­kin si­ten sel­lai­sen ur­hei­lu­val­lan­ku­mouk­sen jat­ku­mis­ta, jos­sa huo­mio kiin­nit­tyy me­nes­tys­nä­läs­tä vie­lä enem­män elin­i­käi­seen lii­kun­taan. Jään mie­len­kiin­nol­la odot­ta­maan sitä, kuin­ka kes­kei­sel­le si­jal­le esi­mer­kik­si ur­hei­lu­seu­rois­sa ase­te­taan elin­i­käi­sen liik­ku­mi­sen ja sii­tä naut­ti­mi­sen ta­voi­te. Voi­tai­siin­ko kil­pa­ur­hei­luun täh­tää­vän toi­min­nan rin­nal­le ot­taa ta­voit­teek­si se, että seu­ra tar­jo­ai­si moni­puo­lis­ta ja kiin­nos­ta­vaa har­ras­tus­toi­min­taa kai­ken ikäi­sil­le? Eikö juu­ri haus­ka ja mo­ti­voi­va har­ras­tus­toi­min­ta ihan­ne­ti­lan­tees­sa myös tue kil­pa­ur­hei­lua tar­jo­a­mal­la enem­män po­ten­ti­aa­li­sia kil­pai­li­joi­ta? Sa­moin eikö kil­pa­ur­hei­lu ihan­ne­ti­lan­tees­sa tar­joa hy­viä esi­ku­via har­ras­te­toi­min­nal­le?

Poh­din myös sitä, voi­tai­siin­ko ur­hei­lu­toi­min­taan yh­dis­tää enem­män myös hy­viä hen­ki­sen ja hen­gel­li­sen kas­vun ele­ment­te­jä (esim. toi­sen kun­ni­oit­ta­mis­ta, su­vait­se­vai­suut­ta, tie­teen sekä tai­teen ar­vos­ta­mis­ta, koh­te­li­as­ta käy­tös­tä jne.). Nii­tä me kaik­ki tar­vit­sem­me – ter­veel­lis­ten ja elin­i­käis­ten elä­män­ta­po­jen li­säk­si. Täs­sä hen­kis­ten ja hen­gel­lis­ten ar­vo­jen esil­le nos­ta­mi­ses­sa ai­em­paa enem­män oli­si­kin sit­ten tuo toi­nen val­lan­ku­mous.

Jus­si Koi­vis­to

PS. It­se­ä­ni har­mit­ti nuo­re­na mie­he­nä se, että uin­ti­tree­nit me­ni­vät usein pääl­lek­käin sun­nun­tain kel­lo 10 ju­ma­lan­pal­ve­lus­ten kans­sa. Sii­tä läh­tien olen myös poh­ti­nut sitä, mi­ten kil­pa­ur­hei­lus­sa voi­tai­siin var­mis­taa hy­vän kou­lun­käyn­nin li­säk­si myös ur­hei­li­joi­den edel­ly­tyk­set oman hen­gel­li­sen elä­män hoi­ta­mi­seen.

• Kir­joit­ta­ja on 35-vuo­ti­as avio­mies, kah­den lap­sen isä, mas­ters-ui­ma­ri sekä lii­kun­nas­ta, tie­tees­tä ja us­kon­nos­ta kiin­nos­tu­nut te­o­lo­gi­an toh­to­ri ja pap­pi.

It­ses­tä huo­leh­ti­mi­nen ei ole­kaan vält­tä­mät­tä pois työn­te­os­ta tai per­he-elä­mäs­tä, vaan par­haim­mil­laan tu­kee nii­tä.