Urpo Sirén - työläisuimariuden toinen puoli

Urpo Sirén oli 1950-lu­vul­la Työ­väen Ur­hei­lu­lii­ton (TUL) yksi lu­paa­vim­mis­ta nuo­ris­ta ui­ma­reis­ta, joka ylsi rin­ta­uin­nis­sa SM-prons­si­mi­ta­lis­tik­si ja TUL:n nuor­ten mes­ta­rik­si. Suo­mea Sirén edus­ti uin­ti­maa­ot­te­luis­sa ja vesi­pal­lo­maa­jouk­ku­ees­sa. Vesi­pal­lo­maa­li­vah­ti­na hän saa­vut­ti Hel­sin­gin Työ­väen Ui­ma­rei­den (HTU) jouk­ku­ees­sa SM-mi­ta­lei­ta.

Tut­ki­ja­na päät­te­len Urpo Siré­nin bio­gra­fi­an uin­ti­ur­hei­lun näkö­kul­mas­ta. En­sik­si työn teh­tä­vä­nä on hah­mot­taa ym­pä­ris­tö, jos­ta koh­de­hen­ki­lö pon­nis­ti kan­sal­li­sen ta­son uin­ti­ur­hei­li­jak­si. Toi­sek­si tar­kas­te­len koh­de­hen­ki­lön elä­män­vai­hei­ta ja hah­mo­tan te­ki­jöi­tä, jot­ka joh­ti­vat ur­hei­lu-uran jäl­kei­ses­tä so­si­aa­li­ses­ta pa­hoin­voin­nis­ta sel­vi­ä­mi­seen. Kes­kei­sik­si ai­neis­toik­si olen va­lin­nut Siré­nin haas­tat­te­lut, hä­nen yk­si­tyi­sen lei­ke­kir­ja-ai­neis­ton, Suo­men Uima­lii­ton tu­los­ti­las­tot ja tut­ki­mus­kir­jal­li­suu­den. Tut­ki­mus­teh­tä­vän näkö­kul­mas­ta on va­li­dia, että ar­tik­ke­li tu­keu­tuu Siré­nin ja hä­nen ui­ma­ri­ka­ve­rei­den­sa haas­tat­te­lu­ai­neis­toi­hin, jois­sa haas­ta­tel­ta­vat eläy­ty­vät ko­ke­maan­sa uu­del­leen ja tul­kit­se­vat men­nei­tä ta­pah­tu­mia ny­kyi­syy­den näkö­kul­mas­ta. Läh­de­kri­tii­kin kan­nal­ta on kui­ten­kin ym­mär­ret­tä­vä, että haas­tat­te­lu­ai­neis­to ei vält­tä­mät­tä ker­ro mitä on ta­pah­tu­nut, vaan mitä on aja­tel­tu ta­pah­tu­neen. Sik­si his­to­ria ei mää­ri­ty vain tut­ki­jan ky­sy­mys­ten eikä ker­to­jien ko­ke­mus­ten ja ker­to­jan­ky­ky­jen kaut­ta.

Ar­tik­ke­li liik­keen­har­joit­ta­ja Urpo Siré­nis­tä (s. 1936) päät­tää kol­mes­ta it­se­näi­ses­tä ar­tik­ke­lis­ta muo­dos­tu­van tri­lo­gi­an. Edel­tä­vis­sä ar­tik­ke­leis­sa on ku­vat­tu kun­nal­lis­neu­vos Kai Ha­gel­ber­gin (s. 1935) ja liik­keen­har­joit­ta­ja Au­lis Käh­kö­sen (s. 1930) elä­män­kul­kua myös uin­ti­ur­hei­lun näkö­kul­mas­ta. Tri­lo­gi­an tuo­tok­se­na hah­mot­tuu kol­men 1930-lu­vul­la syn­ty­neen suo­men­kie­li­sen hel­sin­ki­läi­sen mies­ui­ma­rin ko­ke­mus­maa­ilma.

Lähtö Karjalasta

”Il­lal­la, kun äiti peit­ti mua nuk­ku­maan, en aa­vis­ta­nut, mitä aamu tuo­pi tul­les­saan. Yöl­lä oli met­sään tul­lut jul­ma tyk­ki­pat­te­ri, eva­koi­den tum­ma rivi tiel­lä hil­jaa va­el­si. Sel­vään kuu­lui so­dan pau­hu ra­jan pin­nas­sa. Epä­var­muus jäy­ti kar­ja­lais­ten rin­nas­sa. Vart­ti­tun­ti läh­tö­ai­kaa meil­le sil­loin an­net­tiin, naa­pu­rim­me hei­nä­kär­riin kal­liit nyy­tit kan­net­tiin. Häi­pyi rak­kaat man­nut sekä koti­ku­jan pää. Kyy­ne­lei­den mää­rää en vain enää ole muis­ta­nut, kar­ja­lais­ten elon tah­toa ei sota suis­ta­nut.”[i]

Suo­mi oli 1930-lu­vul­la noin kol­men ja puo­len mil­joo­nan asuk­kaan maa­ta­lous­yh­teis­kun­ta. Vuo­si­kym­men­tä lei­ma­si­vat jyr­kät vas­ta­koh­tai­suu­det ja po­liit­ti­set ääri-il­mi­öt. 1930-lu­vun alku oli ta­lous­la­man ja puut­teen ai­kaa. Suo­men 1930-luku päät­tyi ka­tast­ro­fiin Neu­vos­to­lii­ton hyö­kät­tyä maa­han mar­ras­kuus­sa 1939. Tal­vi­so­dan seu­rauk­se­na Suo­mi me­net­ti koko kaak­kois­o­san­sa. Jat­ko­so­dan alus­sa Suo­mi val­ta­si Vii­pu­rin vuon­na 1941, mut­ta Neu­vos­to­liit­to otti kau­pun­gin ta­kai­sin hal­tuun­sa Vii­pu­rin-Pet­ros­koin ope­raa­ti­os­sa vuon­na 1944. Toi­sen maa­il­man­so­dan jäl­keen suo­ma­lai­sen yh­teis­kun­nan ensi­si­jai­sia teh­tä­viä oli­vat rin­ta­ma­mies­ten ja siir­to­väen asut­ta­mi­nen.

Kar­ja­lan-siir­to­lai­nen Urpo Il­ma­ri Sirén syn­tyi 9. syys­kuu­ta 1936 Vii­pu­ris­sa, jos­ta hä­nen per­heen­sä läh­ti evak­koon Hel­sin­kiin tal­vi­so­dan syt­ty­es­sä.

Urpo Sirén itse ker­too:

”Muis­tan, kun läh­dim­me kul­ke­maan kel­kal­la jään yli. Olin vas­ta 3-vuo­ti­as. Seu­raa­van ker­ran pa­la­sin kau­pun­kiin myös vii­pu­ri­lais­läh­töis­ten Erk­ki Mart­ti­sen ja Jal­ma­ri To­ri­kan[ii] kans­sa mat­kal­lam­me Le­nin­gra­din kaut­ta maa­jouk­ku­een vesi­pal­lo­tur­nauk­seen Tal­lin­naan vuon­na 1957. Kun tuol­loin kat­soin sil­lal­ta erään ker­ros­ta­lon ylin­tä ker­ros­ta ja sen rik­ki­näi­ses­tä ik­ku­nas­ta le­pat­ta­vaa ver­hoa, ajat­te­lin, ett­en minä ai­na­kaan tän­ne ha­lua pa­la­ta. Tuo­hon ai­kaan ylei­ses­ti pu­hut­tiin Kar­ja­lan pa­laut­ta­mi­ses­ta”.[iii]

Urpo Siré­nin isä oli kuor­ma-au­toi­li­ja Yrjö Sirén (s. 1916 Vii­pu­ris­sa). Äiti oli Ru­dus Osa­ke­yh­ti­ön kont­to­ris­ti­na elä­män­työn­sä teh­nyt Mai­re-Sa­nel­ma Sirén (o.s. Hyy­ti­äi­nen). Sirén oli per­heen ai­nut lap­si. ”Isä oli ris­ki mies, mut­ta eri­tyis­tä ur­hei­lu­taus­taa hä­nel­lä ei ol­lut”, Sirén ker­too aset­tau­tu­mal­la is­tu­al­laan ke­hon­ra­ken­ta­jien tup­lat edes­tä -po­see­raus­a­sen­toon. Yrjö Sirén tais­te­li so­das­sa vuo­det 1939–1944.[iv] Sota­vuo­si­na Urpo Sirén asui Vih­dis­sä Pääs­lah­des­sa serk­kun­sa per­heen maa­ti­lal­la.[v]

Koti Vii­pu­ris­ta eva­kuoi­tu­neel­le Siré­nin per­heel­le jär­jes­tyi en­sin Sör­näi­sis­tä Vil­hon­vuo­ren­ku­jal­ta. Kou­lun­sa Sirén kävi lä­hei­ses­sä Alek­sis Ki­ven kou­lus­sa. Sör­kas­ta per­he muut­ti Tou­ko­laan, joka si­jait­see Van­han­kau­pun­gin­lah­den ja Kus­taa Vaa­san tien vä­lis­sä Hä­meen­tien poh­jois­osan mo­lem­min puo­lin. Lo­pul­ta Siré­nit sai­vat Ou­lun­ky­läs­tä ko­dik­seen rin­ta­ma­mies­ta­lon. Yrjö Siré­nin yh­tey­det kar­ja­lai­siin säi­lyi­vät ai­na­kin Vii­pu­ris­ta Hel­sin­kiin siir­re­tys­sä Kelk­ka­lan Työ­väen­yh­dis­tyk­ses­sä, joka ra­ken­si Kirk­ko­num­men Veik­ko­laan ”kar­ja­lai­sen loma­koti­a­lu­een”.[vi] Myös Urpo Sirén aut­toi 10-vuo­ti­aa­na pik­ku­poi­ka­na mök­kien ra­ken­ta­mi­ses­sa uit­ta­mal­la jär­ves­sä ra­ken­nuk­sel­le puu­ta­va­raa vuon­na 1946.[vii]

Urpo Sirén avi­oi­tui noin 20-vuo­ti­aa­na Tou­ko­las­ta ko­toi­sin ol­leen nai­sen kans­sa, ja he sai­vat kak­si poi­kaa, jot­ka syn­tyi­vät vuo­si­na 1956 ja 1958. Esi­koi­nen oli syn­ty­es­sään kuu­ro ja lä­hes so­kea. Yh­del­lä sil­mäl­lä hän ei näh­nyt, ja toi­sen sil­män näkö oli hy­vin heik­ko. Avio­lii­ton alku­ai­ka­na Sirén aloit­ti opin­not po­lii­si­kou­lus­sa Suo­men­lin­nan Susi­saa­res­sa. Opis­ke­lut su­jui­vat Siré­nin mu­kaan hy­vin puo­li­kurs­siin asti. Ker­ran il­lan­viet­to opis­ke­lu­ka­ve­rei­den kans­sa joh­ti sii­hen, ett­ei Sirén he­rän­nyt riit­tä­vän var­hain eh­ti­äk­seen aa­mun oppi­tun­nil­le. Siré­nin ”kä­vin ham­mas­lää­kä­ris­sä” -se­li­tys to­det­tiin kou­lus­sa val­heel­li­sek­si, ja seu­rauk­se­na oli opis­ke­lu­jen kes­keyt­tä­mi­nen. ”Al­ko­ho­li oli ot­ta­nut mi­nus­ta val­lan”, Sirén to­te­aa.[viii]

Po­lii­si­kou­lu­selk­kaus ja var­sin­kin esi­kois­po­jan ter­veys­on­gel­mat vai­kut­ti­vat epäi­le­mät­tä her­käk­si ih­mi­sek­si it­se­ään luon­neh­ti­van Urpo Siré­nin elä­män­kul­kuun. Opin­to­jen kes­key­ty­mi­sen jäl­keen Sirén elät­ti per­het­tä kul­jet­ta­mal­la Yrjö-isäl­tä saa­tua kuor­ma-au­toa Hel­sin­gin KTK:lla (Kuor­ma-auto­ti­laus­kes­kus). Il­tai­sin hän ajoi tak­sia vuo­teen 1959 asti, jol­loin hä­nen avio­liit­ton­sa ka­riu­tui. Lo­pul­ta esi­kois­po­jas­ta huo­leh­ti en­nen kaik­kea iso­isä Yrjö, joka oli po­jan­po­jan syn­ty­es­sä 40-vuo­ti­as. Esi­koi­nen kävi kou­lua Jy­väs­ky­län kuu­ro­jen­kou­lus­sa. Kou­lu oli val­ti­on yllä­pi­tä­mä eri­tyis­kou­lu, jos­sa tar­jot­tiin myös asu­mis­pal­ve­lu­ja. Lo­pul­ta Siré­nin van­hem­pi poi­ka val­mis­tui ver­hoi­li­jak­si ja muut­ti har­joit­ta­maan am­mat­ti­aan Tam­pe­reel­le. Hän kui­ten­kin me­neh­tyi en­nal­ta ar­vaa­mat­ta sai­ras­koh­tauk­seen ai­van työ­u­ran­sa alku­vai­hees­sa. Nuo­rem­paan poi­kaan­sa Siré­nin vä­lit jäi­vät etäi­sik­si uin­ti­ur­hei­lu-uran jäl­keen il­maan­tu­nei­den so­si­aa­lis­ten oi­rei­den ta­kia. ”Kun pa­la­sin Suo­meen, ta­pa­sim­me sil­loin täl­löin. (…) Kuu­lin po­jan äi­dil­tä, että hän oli­si täl­lä het­kel­lä ra­vin­to­la­töis­sä Es­pan­jas­sa”, Sirén sa­noo hil­jaa.[ix]

Menestyksen vuodet

Ur­hei­lun ja lii­kun­nan on aja­tel­tu toi­mi­van ver­rat­to­ma­na me­ne­tel­mä­nä ylei­ses­sä kan­sa­lais­kas­va­tuk­ses­sa. Ur­hei­lu­seu­roil­la on ol­lut tär­keä roo­li niin las­ten ja nuor­ten lii­kut­ta­ji­na kuin huip­pu-ur­hei­lu­täh­tien et­si­jöi­nä.[x] Työ­väen Ur­hei­lu­lii­ton seu­ro­jen jä­se­niä kas­va­tet­tiin toi­sen maa­il­man­so­dan jäl­kei­si­nä vuo­si­na TUL-hen­ki­sy­teen muun mu­as­sa Vie­no Ha­ma­ran sa­noit­ta­man TUL:n mars­sin tah­dis­sa. TUL:n liit­to­juh­lil­la kesä­kuus­sa 1946 mars­si­nei­den ur­hei­li­joi­den tun­to­ja tul­kin­nut Sep­po Hen­ti­lä on ar­vi­oi­nut, että juh­lat mer­kit­si­vät us­koa rau­haan ja työ­läis­ur­hei­lun tu­le­vai­suu­teen.[xi]

Uin­nin kan­sa­lais­toi­min­ta laa­je­ni Suo­mes­sa huo­mat­ta­vas­ti 1930-lu­vul­la. Kun vuon­na 1930 Suo­men Uima­lii­tos­sa (SUiL) oli 29 jä­sen­seu­raa, vuon­na 1939 nii­tä oli jo 132. TUL:ssa uin­ti edis­tyi 1920- ja 1930-lu­ku­jen tait­tees­sa lii­ton muis­ta la­jeis­ta jopa suh­teel­li­ses­ti eni­ten. Uima­seu­ra­työn myön­tei­nen ke­hi­tys il­me­ni sota­vuo­sien jäl­keen. TUL:lle 1950-lu­vun alku­puo­lis­ko oli kan­sain­vä­li­sen ur­hei­lu­me­nes­tyk­sen osal­ta me­nes­tyk­se­käs. TUL hoi­ti kan­sain­vä­li­siä ur­hei­lu­suh­tei­taan kah­del­la ta­sol­la: joko suo­raan itse tai yh­teis­toi­min­nas­sa laji­liit­to­jen kans­sa. Jäl­kim­mäi­sis­tä val­ta­osan muo­dos­ti­vat maa­ot­te­lut, arvo­ki­sat ja muut kan­sain­vä­li­set edus­tus­teh­tä­vät.[xii] TUL:llä oli kil­pai­lu­kos­ke­tus­ta usei­den vel­jes­jär­jes­tö­jen kans­sa. Esi­mer­kik­si TUL:n uin­ti­jouk­kue mat­kus­ti Itä­val­lan Wie­niin ASKÖ:n (Ar­beits­ge­meinsc­haft für Sport und Kör­per­kul­tur in Ös­ter­reich) uin­ti­kil­pai­lui­hin vuon­na 1954.[xiii]

Uin­nis­sa TUL:lla oli 1950-lu­vun alku­puo­lis­kol­la muu­ta­mia ui­ma­rei­ta, jot­ka voit­ti­vat tu­kuit­tain Suo­men mes­ta­ruuk­sia. Hel­sin­gin Työ­väen Ui­ma­rei­den Au­lis Käh­kö­nen oli 1950-lu­vun alun pa­ras per­hos- ja sel­kä­ui­ma­ri. Hän saa­vut­ti vuo­si­na 1950–1954 yh­teen­sä kah­dek­san SM-kul­taa. TUL:n kär­ki­pään mies­ui­ma­ri­kaar­tiin lu­keu­tui­vat myös HTU:n va­paa­ui­ma­ri Mau­no Val­kei­nen ja per­hos­ui­ma­ri Toi­vo Myy­ry­läi­nen.[xiv]  Ko­ke­nei­den ja me­nes­ty­nei­den ui­ma­rei­den jouk­koon al­koi nous­ta uu­sia ky­ky­jä.

Suo­ras­taan le­gen­daa­ri­sen jäl­ki­mai­neen saa­nee­na vuon­na 1952 jär­jes­tet­tiin Hel­sin­gin olym­pi­a­lai­set ja Armi Kuu­se­la kruu­nat­tiin Miss Uni­ver­su­mik­si. Sa­ma­na vuon­na läh­ti vii­mei­nen sota­kor­vaus­juna Suo­mes­ta Neu­vos­to­liit­toon. Kuut­ta­tois­ta ikä­vuot­taan lä­hes­ty­neen Urpo ”Ur­pi­ka”[xv] Siré­nin uin­ti­har­ras­tus työ­läis­uima­seu­ras­sa al­koi sat­tu­mal­ta ko­din lä­hei­ses­sä Kum­pu­lan maa­ui­ma­las­sa Hel­sin­gis­sä myös vuon­na 1952.  Tuol­loin maa­ui­ma­lan joh­ta­ja Toi­vo Myy­ry­läi­nen oli kiin­nit­tä­nyt huo­mi­o­ta ui­mas­sa ol­leen Siré­nin su­la­viin ot­tei­siin ve­des­sä. Myy­ry­läi­nen oli pyy­tä­nyt en­nen kaik­kea sota­vuo­si­na ser­kun van­hem­pien maa­ti­lan vie­rei­ses­sä jär­ves­sä uin­nin itse­op­pi­nut­ta Siré­niä nou­se­maan läh­tö­ko­rok­keel­le, hyp­pää­mään al­taa­seen ja ui­maan 25 met­rin al­taan­mi­tan. ”Olet juu­ri liit­ty­nyt HTU:hun”, Myy­ry­läi­nen oli lau­su­nut Siré­nil­le ura­kan päät­teek­si, ja 16-vuo­ti­aan lah­jak­kuu­den me­nes­tyk­se­käs ura ui­ma­ri­na oli al­ka­nut.[xvi]

Hel­sin­gin Työ­väen Ui­ma­rei­hin kiin­nit­ty­neen Urpo Siré­nin ker­to­mus vies­tii sii­tä, että uima­seu­ran ja jopa har­ras­tuk­sen va­lin­ta oli hä­nel­le mel­ko sat­tu­man­va­rai­nen. Toi­saal­ta Siré­nin liit­ty­mi­nen Kum­pu­las­sa Hel­sin­gin Työ­väen Ui­ma­rei­hin sopi kui­ten­kin hä­nen so­si­aa­li­seen taus­taan­sa. Hel­sin­gin uima­seu­rois­ta Hel­sing­fors Sim­sälls­kap (HSS) oli ruot­sin­kie­lis­ten hal­lit­se­ma ja Hel­sin­gin Ui­ma­rit (HU) suo­men­mie­lis­ten. Hel­sin­gin Työ­väen Ui­ma­rit, joka kuu­lui Työ­väen Ur­hei­lu­liit­toon, sen si­jaan kan­nat­ti so­si­aa­li­demo­kraat­tis­ta suun­taus­ta. Pit­kän­sil­lan poh­jois­puo­lel­la, jos­sa Sirén asui, oli ”TUL-maa­il­ma”. Hel­sin­gin kau­pun­gin uima­lai­tok­set ja­et­tiin seu­ro­jen kes­ken vie­lä toi­sen maa­il­man­so­dan jäl­keen. Hel­sing­fors Sim­sälls­kap isän­nöi Uuni­saar­ta, Hel­sin­gin Ui­ma­rit Hu­mal­lah­tea ja Hel­sin­gin Työ­väen Ui­ma­rit Mus­tik­ka­maa­ta ja Kum­pu­lan maa­ui­ma­laa.[xvii] Uima­seu­ra Ve­te­hi­set piti hal­lus­saan Ka­las­ta­ja­torp­paa.[xviii]

Jo ke­säl­lä 1953 Urpo Sirén osoit­ti ky­kyn­sä kan­sal­li­sen ta­son kil­pa­ui­ma­ri­na. Vuo­den 1953 uin­ti­ti­las­tos­sa Sirén oli TUL:n ylei­sen sar­jan 100 met­rin rin­ta­uin­nin 5:s ja 200 met­rin rin­ta­uin­nin 8:s. Suo­men Uima­lii­ton ti­las­tos­sa Sirén oli 12:s rin­ta­uin­nin 100 met­ril­lä ja 19:s 200 met­ril­lä.[xix] TUL-leh­des­sä kau­den uin­ti­ti­las­toa ar­vi­oi­tiin seu­raa­vas­ti: ”Rin­ta­uin­tim­me taso on nous­sut ehkä kaik­kein eni­ten. Uu­sia ky­ky­jä on täs­sä la­jis­sa ko­sol­ti. 200 m:llä nuo­ri (Ka­le­vi) Pa­ka­ri­nen ja Kot­kan poi­ka Ko­jo­nen ovat alit­ta­neet 3 min. rei­lus­ti. Hel­sin­gin Jy­ryn Mat­ti Nie­mi, voi­ma­kas rin­ta­ui­ma­ri­tyyp­pi, ja en­nen kaik­kea kuin sa­la­ma kirk­kaal­ta tai­vaal­ta esiin put­kah­ta­nut HTU:n pys­ty­tuk­ka Urpo Sirén ovat lu­paa­via poi­kia.”[xx]

Hä­meen­lin­nas­sa elo­kuus­sa 1954 pi­de­tyis­sä SM-ki­sois­sa Urpo Sirén si­joit­tui vii­den­nek­si 200 met­rin rin­ta­uin­nis­sa. Voi­ton ui Hel­sin­gin Ui­ma­rei­den Juha Tik­ka, ja toi­nen oli Siré­nin seu­ra­ka­ve­ri ja ys­tä­vä, Hel­sin­gin Työ­väen Ui­ma­rei­den Au­lis Käh­kö­nen. Kol­mas oli Mik­ke­lin Uima­seu­ran Veli När­vä­nen ja nel­jäs Hel­sin­gin Ui­ma­rei­den Kai Ha­gel­berg sa­mal­la ajal­la När­vä­sen kans­sa.[xxi] Sa­ma­na ke­sä­nä Sirén oli oi­val­li­ses­sa ve­dos­sa myös Kuu­san­kos­ken Voik­kaal­la jär­jes­te­tyis­sä TUL:n nuor­ten uin­ti­mes­ta­ruus­ki­sois­sa, jos­sa hän ui leh­ti­uu­ti­sen mu­kaan ly­hy­el­lä ra­dal­la ”aal­to­jen kes­kel­lä” mes­ta­ruu­teen 200 met­rin rin­ta­uin­nis­sa.[xxii] Val­ke­a­kos­ken Uima­seu­ran 20-vuo­tis­juh­lauin­neis­sa vuon­na 1956 Sirén uh­ka­si olym­pi­a­kä­vi­jä Pek­ka Lai­ro­laa. Siré­nin aika oli 2.48,4 ja Lai­ro­lan 2.48,3.[xxiii] Sa­ma­na vuon­na kesä­kuus­sa Sirén edus­ti Suo­mea Suo­mi–Ruot­si-uin­ti­maa­ot­te­lus­sa.[xxiv] Mies­ten 200 met­rin rin­ta­uin­nis­sa Sirén ylsi uran­sa par­haim­paan saa­vu­tuk­seen SM-prons­sil­le Tu­rus­sa elo­kuus­sa 1956 tu­le­van olym­pi­a­ui­ma­rin Pek­ka Lai­ro­lan (olym­pi­a­ki­sat 1960) ja en­ti­sen olym­pi­a­ui­ma­rin Au­lis Käh­kö­sen (olym­pi­a­ki­sat 1952) jäl­keen.[xxv]

Var­sin­kin ur­hei­lun kan­sain­vä­li­sel­le hui­pul­le ke­hit­ty­mi­nen vaa­tii hy­vin vah­van si­teen har­joit­te­luun. Hel­sin­gin Ui­ma­reis­sa 1960-lu­vul­la ui­nut Poh­jois­mai­den ja Suo­men mes­ta­ri Pert­ti Laak­so­nen muis­taa Urpo Siré­nin ai­na­kin ajoit­tain hy­vin mo­ti­voi­tu­nee­na ur­hei­li­ja­na: ”Urpo oli kova nimi 1950-lu­vul­la. Hän oli yrit­te­li­äs ja ha­lu­si ke­hit­tää uin­ti­aan. Kes­kus­te­lim­me suu vaah­dos­sa rin­ta­uin­nin tek­nii­kas­ta. Muis­tan, että hä­nel­lä oli kova rin­ta­uin­nin käsi­veto.”[xxvi] Elä­män ku­lu­es­sa teh­dyt va­lin­nat vai­kut­ta­vat sii­hen, mil­lä ta­val­la me­nes­ty­mi­nen voi tul­la mah­dol­li­sek­si. Siré­nin tu­los­ke­hi­tys ta­soit­tui vuo­den 1956 jäl­keen. Siré­nin vii­mei­nen SM-ta­son uin­ti­kil­pai­lu oli Lah­des­sa huh­ti­kuus­sa 1959, jol­loin hän si­joit­tui hal­li­mes­ta­ruus­ki­sois­sa nel­jän­nek­si 100 met­rin rin­ta­uin­nis­sa.[xxvii]

Urpo Siré­nin nou­su­joh­tei­nen uin­ti­ura hii­pui epäi­le­mät­tä osal­taan sik­si, ett­ei hä­nen ur­hei­lu-uran­sa ra­joit­tu­nut pel­käs­tään uin­tiin: Sirén har­ras­ti myös vesi­pal­loa. Hän voit­ti edus­ta­man­sa seu­ran HTU:n jouk­ku­ees­sa SM-prons­sia ja TUL:n mes­ta­ruu­den ke­säl­lä 1954. Me­nes­tyk­sen myö­tä Sirén nou­si vii­dek­si vuo­dek­si vesi­pal­lo­maa­jouk­ku­een maa­li­vah­dik­si.  Vesi­pal­lon Suo­men hal­li­mes­ta­ruus­ki­sois­sa HTU sai prons­sia kah­den maa­li­vah­din voi­min huh­ti­kuus­sa 1958,[xxviii] ja val­men­ta­ja Mau­no Val­kei­nen kek­si sa­ha­ta maa­li­vah­ti­mi­ta­lin kah­tia, kun toi­nen maa­li­vah­ti ja SM-fi­naa­li­ta­son 200 met­rin rin­ta­ui­ma­ri Jar­mo Soi­ni­nen oli tar­jo­a­mas­sa neli­kul­mais­ta mi­ta­lia pel­käs­tään Siré­nil­le.[xxix]

Urpo Siré­nin elä­mä muut­tui ur­hei­lu-uran nou­su­suh­dan­tees­sa vuon­na 1955, jol­loin hä­nen tyt­tö­ys­tä­vän­sä al­koi odot­taa las­ta ja tu­le­van isän elä­mäs­sä oli muu­ta­kin huo­leh­dit­ta­vaa kuin toi­meen­tulo sekä har­ras­tuk­set uin­ti ja vesi­pal­lo. On­gel­mia ai­heut­ti se, että al­ko­ho­li oli al­ka­nut hil­jal­leen var­jos­taa Siré­nin elä­mää. Vii­mei­sen ker­ran Sirén ni­met­tiin Suo­men vesi­pal­lo­maa­jouk­ku­ee­seen hei­nä­kuus­sa 1959. Ker­ran maa­jouk­ku­e­pe­laa­ja Sirén ase­tet­tiin kil­pai­lu­kiel­toon. Klaus Bre­mer (HSS) ker­too: ”Maa­jouk­ku­een peli­mat­kal­la Tal­lin­nas­sa Ur­pi­ka il­moit­ti sai­ras­tu­neen­sa il­lal­la eikä pääs­syt pe­laa­maan seu­raa­va­na aa­mu­na. Pe­lin jäl­keen muis­taak­se­ni Pek­ka Tii­li­kai­nen tuli ju­lis­ta­maan Ur­pi­kal­le kil­pai­lu­kiel­lon. Syy­nä kil­pai­lu­kiel­toon oli se, ett­ei hän oli­si voi­nut olla sai­raa­na kat­so­mas­sa pe­liä etu­ri­vis­sä”, Bre­mer nau­rah­taa, ja kuu­li­ja ym­mär­tää, että peli­ky­vyt­tö­myys joh­tui kra­pu­las­ta.[xxx]

Vesi­pal­lo­maa­jouk­ku­ee­seen kuu­lui­vat en­nen vuo­si­kym­me­nen vaih­tu­mis­ta Klaus Bre­me­rin ja maa­li­vah­ti Siré­nin li­säk­si Erk­ki Mart­ti­nen (HSS), Las­se Lind­holm (HSS), Juha Myk­kä­nen (HTU), Ka­le­vi Sep­pe­lin (HSS), Jal­ma­ri To­rik­ka (HU) ja Stig-Olof Gren­ner (HSS). Vara­mie­hiä oli­vat Bre­me­rin li­säk­si Mart­ti Kai­nu­lai­nen (HU) ja Pert­ti Fri (HU).[xxxi] Huo­li­mat­ta sii­tä, että vesi­pal­lo oli Siré­nil­le mie­lui­sa har­ras­tus, hän ha­lu­si myös uida. Tämä oli var­mas­ti yksi syy sii­hen, ett­ei hän eron­nut työ­läis­ur­hei­lun ha­jaan­nuk­ses­sa mo­nien ka­ve­rei­den ta­paan HTU:sta ja liit­ty­nyt Ku­hiin, jon­ka toi­min­ta kes­kit­tyi vesi­pal­loon.[xxxii]

So­si­aa­lis­ten kon­tak­tit ja ur­hei­lu­me­nes­tys loi­vat maa­il­man­ku­vaan­sa luo­neel­le nuo­rel­le Urpo Siré­nil­le emo­ti­o­naa­li­sen si­teen uin­ti­ur­hei­luun.[xxxiii] ”Olim­me Ur­pon kans­sa eri lei­reis­sä. Minä olin Hu­mu­las­sa (Hu­mal­lah­des­sa) ja Urpo Kum­pu­las­sa. Vesi­pal­los­sa koh­ta­sim­me HTU:n mon­ta ker­taa. Urpo oli HTU:n maa­li­vah­ti, ja minä olin HU:n si­sään­heit­tä­jä. Ker­ran pu­huim­me Ur­pon kans­sa erään kil­pai­lun al­ka­es­sa ää­neen kil­pai­lu­tak­tii­kas­ta niin, että Pert­ti Laak­so­nen kuu­li sen. Pert­ti oli jo sii­nä vai­hees­sa pa­rem­pi mei­tä. Pu­huim­me Ur­pon kans­sa, että läh­de­tään löy­säs­ti liik­keel­le, mut­ta läh­dim­me­kin täy­sil­lä ja pu­do­tim­me kyy­dis­tä Per­tin, joka oli myö­hem­min kak­sin­ker­tai­nen Poh­jois­mai­den mes­ta­ri 200 met­rin rin­ta­uin­nis­sa”, Kai Ha­gel­berg muis­te­lee ja Sirén myö­täi­lee vie­res­sä.[xxxiv] ”

Al­ko­ho­li il­maan­tui 18-vuo­ti­aal­le Urpo Siré­nil­le voi­te­lu­ai­neek­si so­si­aa­lis­ten suh­tei­den sol­mi­mi­ses­sa ur­hei­lu­pii­reis­tä. Il­mei­ses­ti Siré­nin tun­ne­pe­räi­ses­ti al­ko­ho­liin ”kouk­kuun” jää­mi­nen syn­tyi no­pe­as­ti, ja ra­kas­tu­mi­sen tun­ne päih­tee­seen al­koi oh­ja­ta elä­mää. ”Tot­ta on, että en­sim­mäi­sen ryy­pyn otin TUL:n Wie­nin-mat­kal­la vuon­na 1954. ASKÖ:n ki­soi­hin asti elä­mä oli vi­a­ton­ta nuo­ren po­jan elä­mää ur­hei­lui­neen ja mui­ne tem­pauk­si­neen. Tuol­loin jouk­ku­een joh­ta­ja­na toi­mi­nut Toi­vo Määt­tä, jol­le ha­pan mais­tui, sa­noi tar­jo­a­van­sa kai­kil­le ui­ma­reil­le kier­rok­sen, kun hän kuu­li pari päi­vää ai­em­min ol­lees­ta syn­ty­mä­päi­väs­tä­ni. Aa­mul­la jouk­ku­een ty­töt sa­noi­vat mi­nun ole­van haus­kaa seu­raa, kun olen vä­hän ot­ta­nut. Kun­pa he ei­vät oli­si sa­no­neet sa­no­ja ´vä­hän ot­ta­nut’. Va­li­tet­ta­vas­ti kak­si sa­naa – vä­hän ot­ta­nut – vai­kut­ti­vat myö­hem­pään suh­tee­see­ni al­ko­ho­liin. Tai­sin aja­tel­la, että olen haus­ka vain, kun olen hu­ma­las­sa. Oli­si­vat­pa jät­tä­neet ne sa­no­mat­ta. Jäl­keen­päin olen aja­tel­lut, että mi­nua vai­va­si tie­tyn­lai­nen ujous. Ha­lu­sin olla haus­ka ka­ve­ri enkä kos­kaan ole ol­lut mi­kään rä­hi­si­jä. Tai­sin olla jopa lii­an kilt­ti. (…) En­nen kuin läh­din Suo­mes­ta vuon­na 1960, al­ko­ho­li ei ol­lut mi­nul­le hir­mui­sen suu­ri on­gel­ma var­sin­kaan, kun ver­taan ajan­jak­soa alas­päin joh­ta­nee­seen syök­sy­kier­tee­seen Ruot­sis­sa ja Tans­kas­sa. Us­ko­ma­ton­ta, mut­ta kai­kes­ta olen kui­ten­kin hen­gis­sä sel­vin­nyt”, Sirén ar­vi­oi.[xxxv]

Slussenin sissinä

Suo­ma­lai­sen yh­teis­kun­nan ra­ken­ne­muu­tos oli toi­sen maa­il­man­so­dan jäl­keen hy­vin raju. Pien­vil­je­ly, jo­hon oli pa­nos­tet­tu voi­mak­kaas­ti vie­lä so­dan jäl­keen, kävi no­pe­as­ti kan­nat­ta­mat­to­mak­si. Elin­ta­son nou­su kau­pun­geis­sa ta­ka­si pa­rem­pia mah­dol­li­suuk­sia maa­seu­dun vä­el­le. Suu­rin osa suo­ma­lai­sis­ta maas­ta­muut­ta­jis­ta aset­tui asu­maan Ruot­siin suu­riin kas­vu­kes­kuk­siin Tuk­hol­maan alu­eel­le, Gö­te­bor­giin ja Mal­mö­hön, jois­sa tar­vit­tiin no­pe­as­ti lisä­työ­voi­maa. Sa­mal­la suo­ma­lai­sis­ta tuli yksi Ruot­sin suu­rim­mis­ta vä­hem­mis­tö­ryh­mis­tä.

Avio­eron jäl­keen Urpo Siré­nin al­ko­ho­lin käyt­tö li­sään­tyi ja elä­mä moni­mut­kais­tui. ”Ajoin vie­lä vuon­na 1960 tak­sia ja ’lai­na­sin’ au­tos­ta kol­men päi­vän kas­san, jon­ka ryyp­pä­sin ka­ve­rei­den kans­sa. Tar­koi­tuk­se­na­ni oli pa­laut­taa ra­hat, mut­ta en saa­nut no­pe­as­ti ka­saan ot­ta­mi­a­ni ra­ho­ja ja läh­din rö­tös­tä pa­koon Ruot­siin. En ar­van­nut, että seik­kai­lu­mie­lel­lä mat­kaan läh­tö kes­täi­si yli 10 vuot­ta vuo­teen 1971 asti”, Sirén to­te­aa.[xxxvi]

Tuk­hol­mas­sa Urpo Sirén työl­lis­tyi no­pe­as­ti, ja tuot­ta­va­na työn­te­ki­jä­nä hä­net voi­tiin hy­vin­voin­ti­val­ti­o­a­jat­te­lus­sa luo­ki­tel­la kun­non kan­sa­lai­sek­si. Sirén kor­ja­si muun mu­as­sa hit­saus­lait­tei­ta AGA:lla (Ak­tie­bo­la­get Ga­sac­cu­mu­la­tor) ja työs­ken­te­li ra­ken­nus­lii­ke Skåns­kal­la (vuo­des­ta 1984 al­ka­en Skans­ka). Työ­suh­teet ei­vät kui­ten­kaan ol­leet py­sy­viä, ja 24-vuo­ti­aas­ta al­ka­en Siré­nin elä­mäs­sä al­koi nä­kyä myös kun­nol­li­suu­den vas­ta­koh­ta: työt­tö­myys­jak­soil­la hän ajau­tui toi­met­to­ma­na huo­noon seu­raan Van­han kau­pun­gin ja Sö­der­mal­min ra­jal­la Slus­se­nis­sa.[xxxvii]

Slus­se­nin eri­taso­liit­ty­män moni­kan­si­ra­ken­ne tar­jo­si ajoit­tain asun­not­to­muu­des­ta kär­si­neel­le Urpo Siré­nil­le suo­jaa sää­tä vas­taan. Toi­saal­ta ase­ma tar­jo­si myös ky­seen­a­lais­ta tur­val­li­suut­ta, kos­ka huo­mat­ta­va osa pai­kal­la ol­leis­ta rap­pi­o­al­ko­ho­lis­teis­ta oli suo­ma­lais­syn­tyi­siä. Näi­tä niin sa­no­tus­ti poh­jan läpi men­nei­tä mie­hiä ku­vaa­maan syn­tyi suo­men kie­leen kä­si­te ”Slus­se­nin sis­sit”, jo­hon Siré­nin tie­det­tiin ka­ve­ri­pii­ris­sä 1960-lu­vul­la ajau­tu­neen. ”Uin­ti­u­ram­me alku­vuo­si­na olim­me mel­ko tasa­vä­ki­siä 200 met­rin rin­ta­uin­nis­sa. Myö­hem­min kuu­lin hä­nen ole­van Slus­se­nin sis­si­nä”, Kai Ha­gel­berg ker­too.[xxxviii] Sel­vää on, ett­ei Siré­nin elä­män­tyy­li tar­jon­nut edel­ly­tyk­siä tasa­pai­noi­sel­le per­he-elä­mäl­le. Slus­se­nil­la oles­ke­lu oli merk­ki sii­tä, että Sirén oli me­net­tä­nyt al­ko­ho­lin käy­tön hal­lin­ta­ky­vyn. Hän oli so­si­aa­li­ses­ti ulko­puo­li­nen eikä enää pei­tel­lyt juo­mis­taan vaan käyt­ti päih­tei­tä ja kor­vik­kei­ta jul­ki­ses­ti puis­tois­sa ja to­reil­la.

Ruot­sin-vuo­sien jäl­keen Urpo Sirén al­koi oles­kel­la vuo­des­ta 1963 al­ka­en myös Tans­kas­sa Kes­ki-Jyl­lan­nin alu­eel­la si­jait­se­vas­sa sa­ta­ma­kau­pun­ki Hel­sin­gö­ris­sä, jos­sa hän oli mel­ko py­sy­väs­ti vuo­des­ta 1965 vuo­teen 1971, jol­loin hän al­koi kai­va­ta Suo­mea. Ran­kas­sa elä­män­kou­lus­sa hän oppi pait­si sel­viy­ty­mis­tai­to­ja myös ruot­sin ja tans­kan kie­len.[xxxix]

Urpo Sirén ker­too:

”Elä­mä Tuk­hol­mas­sa Slus­se­nis­sa ja sen lie­peil­lä oli rank­kaa, eikä elä­män­tyy­li suin­kaan ke­ven­ty­nyt Tans­kas­sa. (…) Ker­ran­kin Hel­sin­gö­ris­sä me­nin ka­ve­rei­den kans­sa kau­pun­kiin ylei­se­nä olut­lak­ko­päi­vä­nä ha­ke­maan olut­ta, mut­ta emme me li­sää olut­ta ja pois läh­ties­sä tak­sia mis­tään saa­neet. Eikä men­nyt pit­kään, kun olim­me hu­ma­las­sa kek­si­neet va­ras­taa lin­ja-au­ton. Sa­noin ka­ve­ril­le, että minä ajan, ra­has­ta sinä. Yh­des­sä vai­hees­sa auto nou­si kyn­nyk­ses­tä kah­del­le pyö­räl­le ja toi­sen puo­len ik­ku­nat vau­ri­oi­tu­vat si­ten, ett­ei nii­den läpi näh­nyt. Jon­kin ajan ku­lut­tua huo­ma­sim­me edes­säm­me po­lii­sien vilk­ku­vat va­lot ja piik­ki­ma­ton. Mat­kan­teko lop­pui sii­hen. Po­lii­si­a­se­mal­la po­lii­sit tar­jo­si­vat meil­le tu­pak­kaa ja kah­via. (…) Lo­pul­ta oi­keu­den­käyn­ti to­dis­ta­ji­neen oli mel­ko mas­sii­vi­nen, mut­ta se joh­ti, voi sa­noa, ai­no­as­taan 40 päi­vän van­ki­la­tuo­mi­oon Hel­sin­gö­rin van­ki­las­sa. Eikä mei­tä kar­ko­tet­tu edes maas­ta. Näi­den toi­lai­lu­jen jäl­keen iski on­nek­si kai­puu ko­tiin. Aloin tun­tea epä­on­nis­tu­mis­ta ih­mi­se­nä. On­nek­si to­si­aan läh­din ja koh­ta­sin lo­pul­ta rait­tiin ja kun­non elä­män.”[xl]

Tans­kaa Urpo Sirén kier­si ajoit­tain ym­pä­riin­sä ”maan­tie­mie­he­nä”. Kä­ve­ly­ret­ket maan­teil­lä edel­lyt­ti­vät kyl­mi­nä vuo­den­ai­koi­na läm­pi­miä yö­si­jo­ja, joi­ta saa­tiin maa­ti­lo­jen isän­tien hy­vän­tah­toi­suu­den an­si­os­ta. Isän­nät oh­ja­si­vat maan­tie­mie­het hei­nä­la­toi­hin, mut­ta en­nen sitä he ke­rä­si­vät kul­ki­joil­ta palo­tur­val­li­suus­syis­tä tal­teen tu­pa­kat ja tu­len­teko­vä­li­neet. Aa­mui­sin ai­kai­sin töi­hin läh­te­neet isän­nät usein to­te­si­vat maan­tie­mies­ten työ­ky­vyt­tö­myy­den ja pyy­si­vät hei­tä ai­no­as­taan jat­ka­maan mat­kaan­sa nou­det­tu­aan tu­pak­ka­tar­vik­keen­sa tu­vas­ta, jos­sa läh­ti­jöil­le tar­joil­tiin aamu­pa­laa. Pi­sim­mil­lään Siré­nin kä­ve­ly­mat­ka kes­ti uu­den vuo­den aa­tos­ta seu­raa­van vuo­den mar­ras­kuu­hun asti. Siré­nin kans­sa kul­ki suo­ma­lai­nen ka­ve­ri, joka oli läh­te­nyt ”maan­pa­koon” vir­ka­mie­he­nä te­ke­män­sä vir­heen jäl­keen, ja tä­män las­ku­jen mu­kaan mat­kaa ker­tyi 2 340 kilo­met­riä. Kar­ke­as­ti ar­vi­oi­tu­na he kä­ve­li­vät kes­ki­mää­rin noin 8 kilo­met­riä vuo­ro­kau­des­sa. ”Kyl­lä, se oli tree­niä. Sel­lai­se­na minä sitä myös ajat­te­lin”, Sirén vä­hän in­nos­tuu.[xli]

Ka­ruis­ta Tans­kan-vuo­sis­taan Urpo Sirén on piir­tä­nyt väri­ku­van, jos­sa sa­ta­man truk­ki on nos­ta­mas­sa ta­va­ran­kul­je­tus­kont­tia. Hel­sin­gö­ris­tä ku­va­tus­sa te­ok­ses­sa kon­tin si­säl­lä näyt­tää ole­van kol­men mie­hen ja yh­den nai­sen juop­po­seu­rue.[xlii]  Ui­ma­ri­ka­ve­ri Jar­mo Soi­ni­nen oli ky­sel­lyt Siré­nil­tä 1970-lu­vul­la sii­tä, mil­lai­nen kä­si­tys hä­nel­lä oli ulko­maa­il­mas­ta edel­li­sel­lä vuo­si­kym­me­nel­lä. Siré­nin vas­taus kuu­lui Soi­ni­sen mu­kaan: ”Kun puis­ta tip­pui leh­det, niin tie­sin, että on syk­sy. Kun lumi suli, niin tie­sin, että on ke­vät.”[xli­ii]

Pojan paluu

Suo­ma­lais­ten elin­taso jat­koi ko­ho­a­mis­taan 1970-lu­vul­la. Kas­vu oli mel­ko no­pe­aa, sil­lä vie­lä toi­sen maa­il­man­so­dan jäl­keen suo­ma­lais­ten ku­lu­tus­mah­dol­li­suuk­sil­la mi­tat­tu hy­vin­voin­ti oli noin puo­let Eu­roo­pan vau­rai­den mai­den ta­sos­ta, mut­ta jo 1980-lu­vul­la Suo­mi oli lä­hes saa­vut­ta­nut maan­osan van­ho­jen mark­ki­na­ta­lous­mai­den elin­ta­son.[xliv] Suo­men 1990-lu­vun lama oli ta­lous­vai­ku­tuk­sil­taan Suo­men his­to­ri­an pa­him­pia krii­se­jä. Se oli pa­hem­pi kuin 1930-lu­vun lama Suo­mes­sa.

Urpo Sirén pa­la­si Suo­meen vuon­na 1971, jol­loin val­ti­on aset­ta­ma vii­na­kort­ti pois­tui käy­tös­tä. Pari vuot­ta ai­kai­sem­min as­tui voi­maan uusi al­ko­ho­li­laki, joka muis­te­taan par­hai­ten kes­ki­o­lu­en va­paut­ta­mi­ses­ta. Siré­nin alku­aika muut­tu­nees­sa Suo­mes­sa jat­kui Ruot­sis­sa ja Tans­kas­sa to­tut­tuun ta­paan juo­pot­te­le­mal­la. Pian Siré­nin rai­tis isä puut­tui asi­aan ja ke­hot­ti poi­kaan­sa lo­pet­ta­maan juo­mi­sen. Isän syyl­lis­tä­mä­tön ja ra­ken­ta­va kes­kus­te­lu he­rät­ti jo 35-vuo­ti­aan Siré­nin: vuo­des­ta 1971 al­koi 18 ja puo­len vuo­den rai­tis ajan­jak­so, joka päät­tyi vuon­na 1989. Tuol­loin 53-vuo­ti­as Sirén al­koi juo­da al­ko­ho­lia päi­vit­täin ”on­nel­li­suu­den tun­tee­seen”, ku­ten hän itse asi­an il­mai­see. ”60-vuo­ti­aas­ta al­ka­en olen ol­lut täy­sin rai­tis”, Sirén to­te­aa ja hörp­pää kah­vi­seu­ru­ees­sa vet­tä Num­me­lan lin­ja-auto­a­se­man kah­vi­las­sa.[xlv]

Urpo Siré­nin mai­nit­se­ma on­nel­li­suu­den tun­ne kum­pu­si ym­mär­ret­tä­väs­ti on­nis­tu­mi­sis­ta rank­ko­jen nuo­ruus­vuo­sien jäl­keen. En­sik­si Suo­meen pa­lat­tu­aan Sirén aloit­ti Tou­ko­las­ta tun­te­man­sa ka­ve­rin ”Ma­san” kans­sa lou­nas­ra­vin­to­la­toi­min­nan Ka­ta­ja­no­kal­la. Urpo ja Masa ali­as ”10 vail­le 3”[xlvi] – jal­ka­te­rien­sä asen­non mu­kaan – os­ti­vat ra­vin­to­la­toi­min­nan Yrjö Siré­nin pan­kil­ta saa­mil­la lai­na­ra­hoil­la. Yri­tys­toi­min­ta kui­ten­kin päät­tyi Siré­nin osal­ta sii­hen, että hän myi yri­tyk­ses­tä osuu­te­na, kun vuo­ros­taan Ma­sal­la il­me­ni al­ko­ho­li­on­gel­mia.[xlvii] ”Tämä fir­ma ei elä­tä kol­mea, eli si­nua, mi­nua ja Al­koa”, Sirén oli to­den­nut Ma­sal­le ui­ma­ri­ka­ve­ri Jar­mo Soi­ni­sen mu­kaan.[xlvi­ii] Toi­sek­si on­nea Siré­nin elä­mään toi lou­nas­ra­vin­to­las­sa va­ki­o­a­si­ak­kaa­na käy­nyt nai­nen, jon­ka kans­sa hän nou­si sa­maan lin­ja-au­toon mat­kal­la Kon­tu­laan. ”Lin­ja-auto­mat­kan tu­lok­se­na al­koi seu­rus­te­lu­suh­de, joka joh­ti kes­tä­vään avio­liit­toon. Yh­des­sä kä­vim­me kuk­ka­si­don­ta­kurs­sin, jon­ka päät­teek­si os­tin vai­mol­le­ni kuk­ka­kau­pan. Vih­tiin muu­tim­me 1980-lu­vun lo­pul­la ja ra­ken­nu­tim­me oma­koti­ta­lon. Num­me­las­sa vi­rit­te­lin erään ka­ve­ri­ni kans­sa myös ravi­he­vos­toi­min­taa. Sii­tä ei kui­ten­kaan mi­tään tie­nes­tiä tul­lut”, Sirén ker­too ja vi­laut­taa to­dis­tee­na valo­ku­vaa ko­me­as­ta oma­koti­ta­los­ta.[xlix]

Ra­vin­to­la­toi­min­nan jäl­keen Urpo Sirén pe­rus­ti kym­me­niä hen­ki­löi­tä työl­lis­tä­neen mat­to­alan yri­tyk­sen. Aluk­si Mat­to-Sirén asen­si yri­tyk­siin koko­lat­ti­a­mat­to­ja ja pesi nii­tä. Töi­tä to­del­la riit­ti: esi­mer­kik­si Ta­pi­o­la-yh­ti­ös­sä Siré­nin teh­tä­vä­nä oli pi­tää puh­taa­na 16 000 ne­li­ö­met­riä lat­ti­a­pin­ta-alaa. Koko­lat­ti­a­mat­to­jen suo­sio kes­ti 1980-lu­vul­le asti, jon­ka jäl­keen Siré­nin yri­tyk­sen mat­to­työt vä­he­ni­vät. Lama­vuo­sien myl­ler­ryk­ses­sä hän jou­tui vai­mon­sa kans­sa luo­pu­maan oma­koti­ta­los­ta.[l]

Mat­to­alan yri­tyk­sen jäl­keen Urpo Siré­nin lii­ke­toi­min­ta jat­kui ik­ku­nan­pe­suun eri­kois­tu­neel­la yri­tyk­sel­lä. Siré­nin kiin­teis­tön­hoi­toon eri­kois­tu­nut Uu­den­maan Fa­sa­di Fix Oy -yri­tys ko­hen­si kor­kei­den­kin ra­ken­nus­ten jul­ki­si­vu­ja 35 met­rin kor­keu­teen asti yl­tä­neel­lä hen­ki­lö­nos­ti­mel­la. Sirén jat­koi uut­ta yri­tys­tä vuo­teen 1991 asti, jol­loin hän elä­köi­tyi 65-vuo­ti­aa­na. ”Elä­ke jäi lo­pul­ta pie­nek­si. Yrit­tä­jä­nä en huo­leh­ti­nut riit­tä­väs­ti elä­ke­tur­vas­ta. Var­sin­kaan 1960-lu­vun vuo­sil­ta elä­ket­tä ei juu­ri­kaan ker­ty­nyt. Tämä tuli sel­väk­si, kun olen asi­as­ta Tans­kaa myö­ten tie­dus­tel­lut. Vai­mon kans­sa yh­des­sä kui­ten­kin jol­la­kin ta­val­la pär­jääm­me”, Sirén ar­vi­oi.[li]

Urpo Sirén me­neh­tyi Num­me­las­sa 85-vuo­ti­aa­na 17.1.2022. Kai­paa­maan jäi­vät Inga, su­ku­lai­set ja ys­tä­vät, Vih­din Uu­ti­set vies­tit­tää 16.2.2022.

Selviytyjät

Elä­män­kul­kuun kuu­luu luon­nol­li­sia muu­tos­vai­hei­ta, jol­loin yksi vai­he päät­tyy ja siir­ry­tään uu­teen elä­män­vai­hee­seen. Kai­kil­la elä­män­ku­lun ke­hi­tys­vai­heil­la on teh­tä­viä, jot­ka vie­vät elä­mää eteen­päin. Lap­se­na Vii­pu­ris­ta Hel­sin­kiin eva­kuoi­tu Urpo Sirén oli so­tien jäl­keen hy­väs­sä per­hees­sä kas­va­nut nuo­ru­kai­nen täyn­nä elä­män­us­koa, toi­voa ja haa­vei­ta ur­hei­lu-uras­ta, kaik­ki­aan kau­nii­ta ku­via tu­le­vai­suu­des­ta. Uin­ti­ur­hei­lus­sa no­pe­as­ti kan­sal­li­sen kär­jen tun­tu­maan ko­hon­neel­le Siré­nil­le ur­hei­lus­sa opi­tut käy­tän­teet tar­jo­si­vat myös ym­mär­rys­tä hy­väs­tä elä­mäs­tä.

Elä­män­muu­tos voi olla oma va­lin­ta tai ul­kois­ten olo­suh­tei­den vai­ku­tus­ta. Al­ko­ho­li toi­mi Urpo Siré­nil­le aluk­si apu­na ih­mis­suh­tei­den luo­mi­ses­sa: se pois­ti jän­ni­tys­tä ja mah­dol­lis­ta ala­ku­loi­suut­ta. Sirén haki al­ko­ho­lis­ta va­paut­ta ja voi­maa, mut­ta hän me­net­ti al­ko­ho­lin käy­tön hal­lin­nan ja si­ten elä­män hal­lin­ta­ky­vyn vuo­si­kym­me­nek­si. So­si­aa­li­sen pa­hoin­voin­nin myö­tä Sirén joi it­sen­sä poh­jal­le, jota alem­mak­si hän ei enää ha­lun­nut va­jo­ta.

Al­ko­ho­lis­mi ei ol­lut ai­no­as­taan ur­hei­li­ja­na kun­nos­tau­tu­neen Urpo Siré­nin on­gel­ma. Siré­nin muut­to Ruot­siin ja Tans­kaan ai­heut­ti lähi­pii­ris­sä tun­tei­den ylä­mä­kiä, ala­mä­kiä, toi­voa ja pet­ty­myk­siä. Siré­nin aika ja ener­gia 1960-lu­vul­la koh­dis­tui­vat työn­teon, ko­din- ja las­ten­hoi­don si­jaan seik­kai­luun. Lo­pul­ta on­nis­tu­nut siir­ty­mä uu­teen elä­män­vai­hee­seen isän tu­ke­ma­na oli no­pea. Sirén ryh­tyi pian Hel­sin­kiin pa­lat­tu­aan isän­sä tu­el­la yrit­tä­jäk­si ja on­nis­tui lo­pul­ta luo­maan tasa­pai­noi­sen ja rait­tiin avio­e­lä­män.

Mini­bio­gra­fi­at Kai Ha­gel­ber­gis­tä, Au­lis Käh­kö­ses­tä ja Urpo Siré­nis­tä osoit­ta­vat, että koh­de­hen­ki­löi­den yh­tei­nen avain­ko­ke­mus, toi­sen maa­il­man­so­dan jäl­kei­nen pula-aika, kas­vat­ti hei­dän sit­keyt­tään. So­dan ai­ka­na kas­va­neet po­jat jou­tui­vat työn­tä­mään tun­tei­taan si­vuun ja hank­ki­maan elan­toa per­heil­leen. Ylei­sen kä­si­tyk­sen mu­kaan ky­sei­sen ikä­pol­ven nuo­ret ei­vät ha­lun­neet omil­la tar­peil­laan kuor­mit­taa van­hem­pi­aan, jot­ka jou­tui­vat kes­kit­tä­mään ener­gi­an­sa pula-ajas­ta sel­viy­ty­mi­seen.

Tri­lo­gi­an koh­de­hen­ki­löt koh­ta­si­vat rank­ko­ja elä­män­vai­hei­ta, mut­ta he ei­vät ole il­mais­seet suur­ta kat­ke­ruut­ta men­neis­tä, ei­vät­kä me­ne­tyk­set ole hei­tä mu­ren­ta­neet. Kai Ha­gel­berg, Au­lis Käh­kö­nen ja Urpo Sirén ovat ym­mär­tä­neet, ett­ei ta­pah­tu­nei­ta voi muut­taa mut­ta omaa suh­tau­tu­mis­taan elä­mään voi ke­hit­tää. Koh­de­hen­ki­löi­den sel­viy­ty­mi­set juon­ta­vat osal­taan juu­ren­sa ur­hei­lun hy­väs­tä ker­to­muk­ses­ta, on­nis­tu­mi­sis­ta, mai­nees­ta ja me­nes­tyk­ses­tä. Isien ja isä­hah­mo­jen tuen ohel­la laa­jat so­si­aa­li­set ver­kos­tot loi­vat hei­dän elä­miin­sä po­si­tii­vi­sen pe­rus­il­meen, joka kan­nat­te­li myö­hem­mis­sä elä­män­vai­heis­sa.

Urpo Sirén – the other side of the working swimmer

Chan­ge is the only cons­tant in life, and in life the­re are ti­mes when a cer­tain pha­se ends and anot­her be­gins, mo­ving life along. Eva­cu­a­ted from Vy­borg to Hel­sin­ki as a child, Urpo Sirén was a young man brought up in a good fa­mi­ly af­ter the war. He was full of con­fi­den­ce as well as ho­pes and dre­ams about a ca­reer in sports and he had all the ma­kings of a be­au­ti­ful fu­tu­re. For the man who had quick­ly ri­sen to the top tier of Fin­nish swim­ming, prac­ti­ces and ide­als le­ar­ned doing sports of­fe­red an un­ders­tan­ding of how good life could be.

So­me­ti­mes dras­tic life chan­ges hap­pen by choi­ce, so­me­ti­mes they are brought on by ex­ter­nal cir­cums­tan­ces. At first, al­co­hol was a so­ci­al lub­ri­cant for Urpo Sirén, hel­ping to es­tab­lish re­la­ti­ons­hips and re­mo­ving an­xie­ty and dep­res­si­on. See­king free­dom and strength in al­co­hol, Sirén even­tu­al­ly lost cont­rol of his al­co­hol use, along with cont­rol of his life, for a de­ca­de. In a vi­ci­ous cyc­le le­a­ding to so­ci­al prob­lems, Sirén hit rock bot­tom, re­fu­sing to dig him­self dee­per.

Sirén’s al­co­ho­lism was a prob­lem not only for the young ath­le­te – Sirén mo­ving to Swe­den and Den­mark cau­sed a rol­ler­co­as­ter of hope and di­sap­point­ment for his lo­ved ones. In the 1960s, Sirén’s time and ener­gy were spent on ad­ven­tu­ring ins­te­ad of work or fa­mi­ly life. Fi­nal­ly, sup­por­ted by his fat­her, Sirén quick­ly ad­jus­ted to a new life in Hel­sin­ki, whe­re he star­ted wor­king as an ent­rep­re­neur. In the end, Sirén ma­na­ged to lead a ba­lan­ced and so­ber life as a mar­ried man.

Lähteet

[i] Veik­ko Lavi, Eva­kon lau­lu.

[ii] Vii­pu­ris­sa syn­ty­nyt Jal­ma­ri To­rik­ka (1931–2013) oli pää­kau­pun­ki­seu­dul­la vai­kut­ta­nut toi­mit­ta­ja ja kan­san­e­dus­ta­ja. To­rik­ka oli ko­koo­muk­sen kan­san­e­dus­ta­ja vuo­si­na 1977–1983. Nuo­ruu­des­saan Jal­ma­ri To­rik­ka oli maa­jouk­ku­e­vesi­pal­loi­li­ja.

[iii] Urpo Sirén 3.2.2018.

[iv] Urpo Sirén 3.2.2018.

[v] Urpo Sirén 6.2.2018.

[vi] Kelk­ka­lan Työ­väen­yh­dis­tys ry:n kuu­kau­si­ko­kous­kut­su 1.9.1973. Urpo Siré­nin lei­ke­kir­ja.

[vii] Urpo Sirén 6.2.2018.

[viii] Urpo Sirén 7.3.2018.

[ix] Urpo Sirén 3.2.2018.

[x] Han­nu It­ko­nen, Nuo­ri­so­ur­hei­lun muut­tu­vat käy­tän­nöt, ta­voit­teet ja mer­ki­tyk­set. Te­ok­ses­sa nuo­ruu­den vuo­si­sata. Suo­ma­lai­sen nuo­ri­son his­to­ria. Toim. Si­nik­ka Aa­po­la & Mer­vi Kaar­ni­nen. SKS. Hel­sin­ki 2003, 327–328.

[xi] Sep­po Hen­ti­lä, Suo­men työ­läis­ur­hei­lun his­to­ria 2. Ka­ris­to. Hä­meen­lin­na 1984, 123–129.

[xii] Hen­ti­lä 1984, 348–349.

[xiii] TUL:n uin­ti­jouk­ku­een mat­ka­oh­jel­ma Wie­niin 7.9.–16.9.1954. Päi­vät­ty 3.9.1954. Alle­kir­joit­ta­ja TUL:n uin­ti­ja­os­ton sih­tee­ri Toi­vo Määt­tä. Urpo Siré­nin lei­ke­kir­ja.

[xiv] Hen­ti­lä 1984, 355.

[xv] Jar­mo Soi­ni­nen 6.3.2018. Soi­ni­nen käyt­tää Urpo Siré­nis­tä lem­pi­ni­meä Ur­pi­ka.

[xvi] Urpo Sirén 3.2.2018.

[xvii] Arja Kaar­ti­nen, ”Ui­mi­nen on liik­ku­mal­la kyl­pe­mis­tä”. Te­ok­ses­sa No­kea ja pil­ven­hat­ta­roi­ta – Hel­sin­ki­läis­ten ym­pä­ris­tö 1900-lu­vun vaih­tees­sa. Toi­mit­ta­neet Simo Laak­ko­nen, Sari Lau­ri­la ja Mar­jat­ta Ra­hi­kai­nen. Hel­sin­gin kau­pun­gin­mu­seo. Hel­sin­ki 1996, 62–74.

[xviii] Kai Ha­gel­berg 2.3.2018.

[xix] Uin­ti, Suo­men Uima­lii­ton vuo­si­kir­ja. Hel­sin­ki 1954, 83–84.

[xx] TUL-leh­ti, päi­vää­mä­tön, 1953. Urpo Siré­nin lei­ke­kir­ja.

[xxi] Uin­ti 1955, 57.

[xxii] TUL-leh­ti, päi­vää­mä­tön. Urpo Siré­nin lei­ke­kir­ja.

[xxiii] Uin­ti 1957, 63.

[xxiv] Uin­ti 1957, 54.

[xxv] Uin­ti 1957, 38.

[xxvi] Pert­ti Laak­so­nen 28.2.2018.

[xxvii] Uin­ti 1959, 41.

[xxviii] Uin­ti 1959, 45.

[xxix] Jar­mo Soi­ni­nen 6.3.2018.

[xxx] Klaus Bre­mer 25.3.2018.

[xxxi] Leh­ti­lei­ke 12.7.1959. Urpo Siré­nin lei­ke­kir­ja.

[xxxii] Jar­mo Soi­ni­nen 6.3.2018; Urpo Sirén 7.3.2018. Jar­mo Soi­ni­sen isä oli Väi­nö Soi­ni­nen. Pos­ti- ja len­nä­tin­lai­tok­sen kont­to­ri­pääl­lik­kö­nä elä­män­työn­sä teh­nyt Väi­nö Soi­ni­nen oli yksi 1900-lu­vun jäl­ki­puo­lis­kon mer­kit­tä­vim­mis­tä ur­hei­lu­joh­ta­jis­ta. Hän kuu­lui eri vai­heis­sa niin Työ­väen Ur­hei­lu­lii­ton, Työ­väen Ur­hei­lu­seu­ro­jen Kes­kus­lii­ton kuin Suo­men Voi­mis­te­lu- ja Ur­hei­lu­lii­ton­kin joh­toon. Eri­tyi­sen mer­kit­tä­vä hä­nen pa­nok­sen­sa oli työ­läis­ur­hei­lun ehey­ty­mi­ses­sä 1970-lu­vun jäl­ki­puo­lis­kol­la.

[xxxiii] Mat­ti Vir­ta­nen, Nuo­ren Suo­men tra­di­tio suku­pol­vien ket­ju­na. Te­ok­ses­sa Nuo­ruu­den vuo­si­sata. Suo­ma­lai­sen nuo­ri­son his­to­ria. Toim. Si­nik­ka Aa­po­la & Mer­vi Kaar­ni­nen. SKS. Hel­sin­ki 2003, 39 – 40.

[xxxiv] Kai Ha­gel­berg ja Urpo Sirén 6.2.2018.

[xxxv] Urpo Sirén 3.2.2018.

[xxxvi] Urpo Sirén 3.2.2018.

[xxxvii] Urpo Sirén 20.2.2018.

[xxxviii] Kai Ha­gel­berg 27.2.2018.

[xxxix] Urpo Sirén 22.2.2018.

[xl] Urpo Sirén 3.2.2018.

[xli] Urpo Sirén 22.2.2018.

[xlii] Urpo Siré­nin Tero Mat­ka­nie­mel­le 3.2.2018 lah­joit­ta­ma väri­pii­rus­tus.

[xli­ii] Urpo Sirén 13.3.2018.

[xliv] Ju­ha­na Var­ti­ai­nen, Ta­lous. Te­ok­ses­sa Maam­me Suo­mi. Toim. Al­lan Tiit­ta. Wei­lin + Göös. Hel­sin­ki 2007, 61–62, 68.

[xlv] Urpo Sirén 3.2.2018.

[xlvi] Jar­mo Soi­ni­nen 6.3.2018.

[xlvii] Urpo Sirén 6.2.2018.

[xlvi­ii] Jar­mo Soi­ni­nen 6.3.2018.

[xlix] Urpo Sirén 3.2.2018.

[l] Urpo Sirén 22.2.2018.

[li] Urpo Sirén 22.2.2018; Urpo Siré­nin elä­ke­ha­ke­muk­sen kä­sit­te­ly ulko­mail­la, Elä­ke­tur­va­kes­kus, tie­dok­si­anto 6.10.2015. Urpo Siré­nin lei­ke­kir­ja.

Po­jan pa­luu. Urpo Sirén eli 1960-lu­vun Ruot­sis­sa ja Tans­kas­sa. Urpo Siré­nin ko­ko­el­ma.

Kai Ha­gel­berg (vas.) ja Urpo Sirén muis­te­li­vat men­nei­tä Num­me­lan lin­ja-auto­a­se­man kah­vi­las­sa hel­mi­kuus­sa 2018. Kah­vi­las­sa Sirén ta­paa tut­tu­ja päi­vit­täin. ”Juu­ri maa­nan­tai­na kes­kus­tel­tiin Upin kans­sa Lin­ju­ri­kah­vi­las­sa. Lois­to­ka­ve­ri!”, Esa Sie­vi­nen ker­toi tou­ko­kuus­sa 2018.

Hel­sin­gin Työ­väen Ui­ma­rei­den kova kol­mik­ko: Toi­vo Myy­ry­läi­nen (vas.), Au­lis Käh­kö­nen ja Urpo Sirén ve­tä­vät hap­pea ki­san jäl­keen. Urpo Siré­nin ko­ko­el­ma.