Kuopiolaisen kansalaistoimintauinnin tarina syntyi yli sata vuotta omalla tavallaan ainutlaatuisessa järvimaisemassa. Kahden kuopiolaisen uimaseuran intensiivinen tarkastelu on osoittanut, millainen merkitys uinnilla on ollut liikunnan ja urheilun kansalaistoiminnan muotona Pohjois-Savon maakunnan keskuksessa.[i] Uintitutkimuksen kulttuurihistoriallisesta merkityksestä on helppo vakuuttua, sillä suomalaisen kansalaistoimintauinnin muutoksen tutkimus on edelleen vähäistä.
Tämä artikkeli on esitys yhdestä uinnin kansalaistoimijasta. Sidos historiallisten prosessien ja yksilöllisten kokemusten välillä muodostaa kiinnostavan, helposti ymmärrettävän ja moniulotteisen näkökulman menneisyyteen. Ensiksi artikkelin tehtävänä on kohdehenkilön elämänvaiheiden ja toiseksi kansalaistoiminnan vaiheiden seuraaminen. Elämänvaiheiden seuraamisella etsin vastausta siihen, mitkä tekijät vaikuttivat kohdehenkilön ohjautumisessa työläisuintiin. Seuratoiminnan vaiheiden jäljittämisellä hahmotan kohdehenkilön antamaa panosta työväen liikuntakulttuurille.
Artikkelin keskeisenä aineistona on käytetty haastattelua, joka tuo esille tutkimuskohteen kokemukset ja käsitykset. Lähdekritiikin kannalta on ymmärrettävä, ettei historia määrity vain tutkijan kysymysten eikä kertojan kokemusten, muistojen ja kertojankykyjen kautta. Myös muiden seuratoimijoiden haastattelut, arkistoaineisto ja tutkimuskirjallisuus tukevat minibiografiatutkimusta.
Rakentajaperheen taipale
Matti Holopainen on syntynyt 1.2.1953 Kuopiossa. Isä oli ”Mölymäen poika” Toivo Holopainen (1913–1997). Äiti oli Kaavilla syntynyt Aili Holopainen, o.s. Piipponen (1927–2011). ”Vanhemmilla oli melko iso ikäero, mutta se ei tahtia haitannut”, Matti Holopainen kertoo. Matti ”Masa” Holopaisen veli on Martti ”Make”Holopainen (s. 1958 Kuopiossa).[ii]
Toivo Holopainen taisteli tykkimiehenä Suomen sodissa vuosina 1939–1944. ”Hän oli niitä veteraaneja, jotka eivät halunneet sotia muistella. Isä toivoi, ettei niitä aikoja tulisi enää koskaan”, Matti Holopainen kertoo. Toivo Holopainen oli työläisurheilumies. ”Siellä sodassa hän menetti lupaavan painijauran. Hän oli Kuopion Riennossa ja ennen sitä Kuopion Työväen Urheilijoissa”, Holopainen tietää.[iii] Toivo Holopainen voitti vuosina 1939–1947 viidesti kreikkalais-roomalaisen painin TUL:n (Työväen Urheiluliitto) piirinmestaruuden.[iv]
Toivo-isä oli kirvesmies, joka työskenteli suurimman osan työurastaan Kuopion kaupungin palveluksessa. Aili-äiti oli miehensä tapaan rakennustöissä. Hän työskenteli pääasiassa muurarin apulaisena urakkatöissä. ”Ne olivat kovia naamoja sen ajan rakennusnaiset”, Matti Holopainen päivittelee. Vanhempien raskaat työt ja vähäinen vapaa-aika virittivät perheessä keskusteluja yhteiskunnallisista asioista. ”Minä olen ollut lapsesta asti poliittisesti valveutunut. En ole mihinkään puolueeseen kuulunut enkä aio kuulua. Poliittinen kanta on kuitenkin ollut ihan selvä pikkupennusta lähtien”, Holopainen vakuuttaa.[v]
Holopaisten kannalta myönteistä oli, että rakennusalalla oli töitä. Toisen maailmansodan jälkeen Kuopion väkiluku kasvoi huomattavasti. Syynä olivat muun muassa Karjalan siirtolaisten asuttaminen ja suuri syntyvyys. Kuopion ensimmäisen varsinaisen lähiön, Puijonlaakson, rakentaminen aloitettiin 1960-luvulla. Samalla vuosikymmenellä rakennettiin Saarijärveä. Kelloniemi ja Levänen saivat nykyilmeensä 1970-luvulla.
Niiralasta muodostui tyypillinen jälleenrakennuskauden pientaloalue. Tiiviisti rakennetulla alueella on yli 500 omakotitaloa. Rehevät puutarhatontit ovat jyrkkää Huuhanmäkeä loivasti kaartavien katujen varsilla. Kaupunginosan talot, pihat ja puistot tarjosivat Matti Holopaiselle virikkeellisen ja sosiaalistavan kasvuympäristön. Holopaisten perhe asui Keihäskatu 24:ssä sijaitsevassa taloyhtiössä, joka muodostui kahdesta pitkästä kaksikerroksisesta rivitalosta. Monet asunto-osakeyhtiön osakkaista olivat kaupungin työmiesten perheitä. Myös tähän yhteisöön liittyi siirtokarjalaisuus. Esimerkiksi Laina Niskanen (o.s. Saarelainen) oli syntynyt Laatokan Karjalassa Suojärvellä.[vi] Laina Niskasen aviomies oli Tauno ”Tine” Niskanen. Heidän poikansa on Veijo Niskanen.[vii] Toivo Holopaista ja Tauno Niskasta yhdisti naapuruuden lisäksi muun muassa painiharrastus. Yhdessä he esimerkiksi osallistuivat Kuusankosken Voikkaalla painin TUL:n piiriohjaajakurssille vuonna 1945.[viii] Vastaavasti Matti Holopaista ja Veijo Niskasta yhdisti toiminta työläisuimaseurassa neljännesvuosisata myöhemmin.
Matti Holopaisen käsityksen mukaan kodin taloyhtiö oli rakennettu talkoilla. Rivitalokokonaisuutta kutsuttiin ainakin lähiseudulla kolhoosiksi. ”Talviaikoinakin olimme paljon ulkona. Melko paljon kolhoosilla oli porukkaa. Iltaisin pelattiin jääkiekkoa sen jälkeen, kun luistinradan pukukopit oli lukittu ja kentän valot sammutettu. Jalkapalloakin pelasimme. Mitä milloinkin nujusimme. Valtaosin touhusimme ulkona”, Holopainen muistelee kaihoisasti. ”Kolhoosi oli hyvin yhteisöllinen pihapiiri, jossa aikuiset auttoivat toisiaan, ja kaikki katsoivat kaikkien lasten perään”, Holopainen tietää.[ix]
Koululaisena Matti Holopainen vietti kesäisin paljon aikaansa perheen vuonna 1953 valmistuneella kesämökillä eteläisellä Kallavedellä Luhastensalossa, noin kymmenen kilometrin päässä Kuopion keskustasta. Luhastensalo sijaitsee Ollinselällä, joka on tunnettu runsaasta muikkukannastaan. Kalastus, luontoon tutustuminen ja liikunta järviuinteineen kuuluivat veljesten loma-aikojen puuhiin. Nykyaikaan verrattuna Holopaisen veljesten kesänvietto kahdestaan oli poikkeuksellista. Vastuunottamista edistänyt kasvatus tuki poikien oma-aloitteisuutta:
”Me olimme Maken kanssa kesäkaudet mökillä kahdestaan. Make oli vielä reilusti alle 10-vuotias. Vanhemmat olivat tuohon aikaan töissä lauantaisin kello 14 asti. He tulivat töiden jälkeen mökille eväiden kanssa, ja minä lämmitin saunan. Sunnuntai-iltaan asti he olivat mökillä. Sitten tulivat keskiviikkoiltana, ja minä lämmitin taas saunan. Kylpivät ja toivat evästä. Niin se ruletti pyöri. Minäkin olin vasta alun toisella kymmenellä.”[x]
Kansakoulun Matti Holopainen suoritti vuonna 1956 toimintansa aloittaneessa Haapaniemen kansakoulussa, joka sijaitsi reilun kilometrin päässä kotoa. Koulumatkat hän kulki kävellen. Kun Holopainen oli hyväksytty muiden muassa Juhani Ahon ja Eliel Soisalon-Soinisen jalanjäljillä Kuopion lyseoon oppikouluun, hän sai ensimmäisen polkupyöränsä. Poikansa oppikoulupaikasta tyytyväinen Toivo Holopainen oli pyytänyt Mattia mukaan tavarataloon: ”Lähdetäänpä käymään Carlsonilla”. ”Siinä oli rivi polkupyöriä, ja isä sanoi, että valitsepa siitä mieluisa pyörä”, Holopainen muistelee tapahtumaa lämpimästi. Ajokortin Holopainen suoritti asevelvollisuuden jälkeen vuonna 1975, samoihin aikoihin, jolloin perhe muutti lyhyen matkan päähän Omakotitielle. Holopaisen ensimmäinen auto oli vuoden 1969 farmarimallinen Opel Kadet. Kaksi seuraavaa autoa olivat Ladoja, sitten oli vuorossa Samara ja jälleen Opel, kunnes vuorossa oli musta Seat Ibiza. ”Autoilla sitten pyörittiin ympäri Suomea aika ahneesti”, Holopainen viittaa ennen kaikkea uinnin kilpailumatkoihin.[xi]
Matti Holopainen itse kertoo taipaleestaan koulunpenkiltä työuran loppuvaiheisiin:
”Koulua kävin pitkän kaavan mukaan, kun aika meni urheillessa, töissä ja varmasti myös laiskotellessa. Siksi siinä meni pari vuotta ylimääräistä. Kesät olin vuodesta 1969 alkaen rakennuksilla töissä. Lyseosta pääsin lopulta ylioppilaaksi syksyllä 1975, kun olin vielä armeijassa Ylämyllyllä tykkimiehenä lokakuuhun asti. (…) Ajatukseni oli pyrkiä tekuun (teknillinen opisto), mutta laskeskelin, että rahan takia kannattaa pystyä töissä, koska töitä oli koko ajan tarjolla. (…) Rakennustyömailla toimin pääasiallisesti betonirakentajana. Se oli ykkösjuttuni, erikoisalani. Tein betonimuotteja, -raudoitusta ja betonin tiivistämistä. Lisäksi hallitsin erikoisalan, betonin lämmittämisen. Muun muassa lämmitin Kuopion korkeakoulun ykkösvaiheen betonirakennelmat. Valtion pelastusopiston betonirakennelmat olivat viimeisimpiä töitäni. Kaiken lisäksi olin myös melkein 15 vuotta ostomiehenä rakennusliike J. Soukkasella ja rakennusliike Ensio Antikaisella. Voi sanoa, että melkein kaikkiin rakennusalan tehtäviin olen osallistunut.”[xii]
Elämää voi karkeasti verrata suureen vuoristorataan. Alamäkiä ja vatsanpohjaa kouristavia mutkia sattuu jopa enemmän kuin huippuhetkiä. Selvää on, että aina tapahtuu jotakin uutta. Huolet saattavat sumentaa ihmisen maailman, mutta Matti Holopainen ei ole antanut työtä ja terveyttä kohdanneille vaikeille ajoille periksi. Yhdessä vastoinkäymisten vaiheessa Matti Holopaisen työt rakennuksilla loppuivat laman seurauksena vuonna 1995. Holopainen työllistettiin aluksi Harjulan sairaalaan syksyllä 1996, ja hän sai keväästä 1997 alkaen pitkiä laitosmiehen sijaisuuksia vuoden 2003 loppuun asti.
”Siinä tuli entisen valmennettavani Honkasen Karin eli ’Pikkupetäjän’ alaisuudessa opeteltua vielä uusi ammatti. Kerran Valkeisen sairaalassa sairaanhoitajatytöt kikattelivat ja kysyivät, osaanko jo liikkua sokkeloisessa sairaalassa. Vastasin, että totta kai osaan, varsinkin uudella puolella. Olinhan ollut tekemässä taloa vuonna 1987, ja äitini oli tekemässä sairaalan vanhaa osaa. Se olikin oikea perheyrityksemme”, Matti Holopainen naureskelee.[xiii]
Sairaalatöiden jälkeen Matti Holopainen palasi piristyneelle rakennusalalle, kunnes oikean polven nivelrikon takia hän joutui sairaseläkkeelle maaliskuussa 2009. ”Äiti, Martti ja minä muutimme vuonna 2005 Antikkalaan. Eläkkeelle jouduttuani minulla oli mahdollisuus huolehtia äidistä vuoteen 2011 asti, jolloin hän menehtyi”, Holopainen kertoo.[xiv]
Elämä muuttuu toisenlaiseksi, kun terveys pettää. Matti Holopaiselle aivoinfarkti iski täysin yllättäen, ja oireet kehittyvät nopeasti huippuunsa. ”Huhtikuun 23. päivänä 2015 sain yöllä aivoinfarktin. Kun aamulla heräsin, tajusin, että kaikki ei ole kunnossa. Make, joka oli kahvinkeitossa ja töihin lähdössä, soitti ambulanssin. Kuntoutus on ollut kovaa hommaa. Lopulta oikea polvi, joka operoitiin, on ollut heikkoudessaan vahvuuteni, koska halvaus kosketti vasenta puolta”, Holopainen kertoo. ”Olen aina ollut melko hyvä sopeutumaan. Muutokset ovat olleet rankkoja, mutta niistä saa paljon irti, kun suostuu niistä oppimaan”, Holopainen päättää.[xv]
Työläisuimaseura perustetaan
Yhteiskunnan rakennemuutos ja muuttoliike Pohjois-Savon maaseudulta Kuopioon vahvistivat osaltaan maakunnan keskuksen työläisurheilun toimintaedellytyksiä. Kuopiossa Työväen Urheiluliiton uintitoiminta oli 1950-luvun alkuun asti lähes olematonta. Työläisuimaseuran syntyä Kuopiossa edisti se, että 1960-luvulla vasemmisto oli saanut Kuopiossa vankan sijan kunnallishallinnossa. Vasemmiston nousu, kuntoliikunnan kasvanut suosio ja lopulta tieto uimahallin valmistumisesta Niiralaan johtivat siihen, että joukko työläisurheiluaatteen omaksuneita miehiä ja naisia päätti perustaa TUL:oon liittyneen Kuopion Työväen Uimarit (KuTU) vuonna 1966.[xvi]
Kokemattomien uintivalmentajien koulutuksesta muodostui Kuopion Työväen Uimareille keskeistä työsarkaa. Valmentajien koulutuksen tarve oli ilmeinen, koska KuTU aloitti toimintansa vuonna 1969 valmistuneessa uimahallissa melko uutena urheiluseurana. Sen tukena ei ollut vuosikymmenten kokemusta uinnista kuten naapuriseura Kuopion Uimaseuralla, joka perustettiin jo vuonna 1904. Toisaalta KuTU:n vahvuutena oli se, että se pystyi periaatteessa aloittamaan toimintansa uusilla ja raikkailla ideoilla. KuTU:n toiminnan näkyvimpiä muotoja ennen uimahallin valmistumista olivat lentopallo, opintotoiminta, retket ja tehokas jäsenhankinta.[xvii]
Kaikkiaan Kuopion Työväen Uimareiden ensimmäinen vuosikymmen oli valtaisan innostuksen aikaa. Seuran jäsenmäärä kasvoi huolimatta siitä, että ihmisten vapaa-ajan viettomahdollisuudet laajenivat muun muassa television yleistymisen myötä. Aktiivinen nuorten ohjaus tuotti liikunnalliseen elämäntapaan kasvattamisen myötä myös menestystä kilpauinnissa.
Kuopion Työväen Uimareiden urheilullinen toiminta, valmennus, oli yli kolme vuosikymmentä pitkälti Matti Holopaisen ja hänen veljensä Martti Holopaisen vastuulla. He eivät hakeutuneet seuratoiminnassa johtotehtäviin eivätkä tilaisuuksien tullessakaan julkisuuteen, mutta luottamusta ja siten tarvittavaa vaikutusvaltaa Kuopion Työväen Uimareissa heillä on ollut.
Matti Holopainen tiivistää valmentajataivaltaan seuraavasti:
”Hyppäsin Kuopion Työväen Uimareiden toimintaan kesällä 1969, koska uinti kiinnosti minua kovasti. Olisin halunnut itsekin uida, mutta kloorivesi ei sopinut minulle. Siitä tuli allergisia reaktioita. Eihän minulla ole edes sellainen vartalorakenne, joka olisi optimaalinen tuohon lajiin. Minä olen tällainen lyhyt tappi. Olin valmentajana mukana vuoteen 2002 asti. Veljeni Martti liittyi mukaan uintitoimintaan vuonna 1972 KuPS:n jalkapallohommista. Make kuitenkin oli TUL:n mestaruuskisoissa 5:s 1500 metrillä. Kaartisen Jussi (Juha) sen voitti ihan selkeästi. Se oli syrjäkylän seuralta ihan kohtuullinen suoritus.” (…) Samasta Keihäskadun kolhoosista tuli uimaan muitakin, esimerkiksi Liukkosen Markku, naapurit Niskasen Veijo ja Hoffrenin Arvo poikineen. (…) Joitakin valmentajakursseja kävimme. Totta kuitenkin on, että suurin kouluttautumistyö tehtiin itsenäisesti opiskelemalla. Hyödynsimme muissa lajeissa, esimerkiksi juoksussa, hyviksi todettuja menetelmiä. Teoriassa opittuja tietoja sovellettiin ja kokeiltiin käytännössä. Kun Kuopion korkeakoulun liikuntalääketieteellinen tutkimusasema avattiin, tutkijat tekivät meille kynnystasotestejä altaassa. Se oli uutta, edistyksellistä ja hyödyllistä toimintaa. (…) Seuran valinta alussa oli ongelmatonta, koska aina olen ollut luokkatietoinen ja tuntenut yhteyttä entisen SKDL:n (Suomen Kansan Demokraattinen Liitto) linjaan. Vaikka yhteiskunnalliset kysymykset ovat minua kiinnostaneet, olen ymmärtänyt olla puhumatta politiikkaa altaan äärellä. (…) Vaikka minulla on luonteessa heikkouksia ja paheita, niin ahneus ja kateus ovat minulle vieraita. Sen takia ehkä onkin niin, että minun on helppo elää itseni kanssa sovinnossa. Enkä varmasti ole koskaan alistanut heikommassa asemassa olleita.”[xviii]
Matti Holopaisen työmäärää seuran vastaavana valmentajana voi arvioida arkistoaineiston tiedoilla. Vuonna 1970 uinnin Kuopion Työväen Uimareilla oli harjoitustilaisuuksia 151 ja niissä oli keskimäärin 32 osallistujaa. Tämän jälkeen harjoituskertojen ja niihin osallistuneiden määrä kasvoi. Vuonna 1975 KuTU järjesti 312 harjoitusta, joihin osallistui keskimäärin 35 henkilöä. KuTU:n puheenjohtajan Erkki Hiltusen laskelmien mukaan vuosina 1970–1975 uintiharjoituksia oli vuosittain keskimäärin 224 ja kävijöitä niissä oli keskimäärin 33. ”Kuntosali-iltojen määrä tänä aikana on ollut 383 kertaa ja niissä kävijöitä 13/1. Voimistelu- ja kuntojumppailtoja seuran naisille on pidetty vasta vuodesta 1974 alkaen yhteensä 56 kertaa ja niissä kävijöitä 11/1”, Erkki Hiltunen kirjoitti KuTU:n vuosikertomukseen 1976.[xix] Kuopion Työväen Uimarit oli myös aktiivinen kilpailunjärjestäjä. Vuosina 1972, 1978 ja 1988 KuTU järjesti Työväen Urheiluliiton nuorten mestaruuskilpailut. Vuosittain, vuoteen 2001 asti, KuTU järjesti kansalliset kilpailut kahdesti vuodessa, helmikuussa ja lokakuussa. Parhaimmillaan mukana oli yli 140 kilpailijaa. Rakennusliiton talvikilpailut uinnissa pidettiin vuonna 1987.”[xx]
Katsaus vuoden 1979 Suomen Uimaliiton kokoamaan ikäkausitilastoon osoittaa Kuopion Työväen Uimareiden kilpailullisten tavoitteiden onnistuneen kelvollisesti. Myönteistä oli se, että ikäkausitilastoissa kahdenkymmenen parhaan uimarin joukossa oli monia 12–17-vuotiaita KuTU:n poikia ja tyttöjä.[xxi] ”Meillä oli useita kyvykkäitä uimareita, jotka menestyivät nuorten SM-tasolla, Siniviitta-uinneissa ja TUL:n kisoissa. Nuorten elämää ympäröivät kuitenkin opiskelu, monet virikkeet, houkutukset ja valitettavasti myös elämän vastoinkäymiset terveyskysymyksineen”, Matti Holopainen tietää. Jo kansallisen tason kilpauinti edellyttää sinnikästä valmentautumista: ”Luonnollisesti se vaatii myös onnea sen monissa muodoissa. Esimerkiksi vain terveet harjoituspäivät edistävät parhaaseen mahdolliseen kuntoon yltämistä”, Holopainen tapailee urheilijan kestävästä kehityksestä.[xxii]
Matti Holopaisen valmennuksessa aloitti uransa myös Kuopion Uimaseurassa (KuUS) harrastustaan jatkanut Juha Kaartinen (s. 1959). Kaartinen muistelee uintiuransa alkua Kuopion Työväen Uimareissa:
”Aloitin uintiharrastukseni 13-vuotiaana Kuopion Työväen Uimareissa vuonna 1972 Mark Spitzin olympiauinneista innostuneena. Sitä ennen vietin paljon leppoisaa aikaa urheilun parissa ja isän kanssa metsästysretkillä ympäri Savoa. Pian isäni Aimo, ´Amo´, oli seurassa aktiivinen toimija. Leipurina työskennellyt isäni vaikutti myös KuTU:n johtokunnassa. Jatkoin harjoitteluani vuonna 1975 uimaliiton alaisessa uintikeskuksessa, jonka harjoituksista Kuopion Uimaseura vastasi. Samaan aikaan valmentajani Masa Holopainen meni suorittamaan asevelvollisuuttaan. Kun isäni kuoli äkillisesti syksyllä 1976, moni asia elämässäni muuttui. Uintia ja yksinhuoltajaäidin perheen taloutta helpotti se, että tasoni noustessa sain KuTU:lta tärkeitä kannustuspalkintoja. Esimerkiksi suurmestariluokasta kuittaisin muistaakseni 800 markan stipendin.”[xxiii]
Nuorten miesten sarjoissa menestynyt Isto Ojakangas (s. 1963) kuvaa Matti Holopaisen toimintaa 1970-luvulla:
”Meillä oli loistava ryhmä, jossa oli erinomainen henki. Teimme kaikkea yhdessä. Porukalla vietimme aikaa, veneilimme ja kävimme saarissa telttailemassa. Treeneissä lenkkeilimme, kävimme kuntosalilla ja pelasimme jalkapalloa kesällä ja talvella. Tietysti hyvät ja kannustavat valmentajat, Holopaisen Masa ja Holopaisen Make, sekä kehittyminen lajissa auttoivat harjoittelussa.”[xxiv]
Teija Ojakangas liittyi Kuopion Työväen Uimareiden toimintaan veljensä kanssa: ”Aloitin uinnin veljeni Isto Ojakankaan kanssa arviolta vuonna 1973 tai 1974. Uutta harrastusta haimme ja päädyimme uimahallille, jonne sitten vuosiksi jäimmekin. Kaikesta tuesta, jota seura meille kaikille nuorille tarjosi, on syytä olla hyvin kiitollinen”, Teija Ojakangas kiittää.[xxv] Isto Ojakangas ja Teija Ojakangas tiivistävät sen, mitä Matti Holopainen ja Kuopion Työväen Uimarit menestyksellä ymmärsivät: menestynyt nuori on onnellinen yltäessään tavoitteisiinsa, kiitollinen kanssaihmisistä ja rohkea mutta nöyrä.[xxvi]
Uimaseuratoiminnan noususuhdanteessa Matti Holopaisella oli mahdollisuus työskentelyyn uimahallissa ja siten työn ja harrastuksen yhdistäminen. Uimahallin johtokunta, jossa olivat edustettuina kaupungin molemmat uimaseurat, Kuopion Työväen Uimarit ja Kuopion Uimaseura, valitsi uimahallin henkilökunnan ajan tavan mukaan paikkakunnan molemmista seuroista. Muun muassa yhdeksi uimaopettajaksi palkattiin KuTU:ssa toiminut Ensio Partanen. ”Kerran kaksi ’ääripäätä’, Kuopion Uimaseuran kokoomukselainen Kauko ’Posse’ Rautio ja kansandemokraattinen Kuopion Työväen Uimareiden puheenjohtajanakin toiminut Erkki ’Eko’ Hiltunen, tulivat luokseni ja kehottivat minua hakemaan uinninvalvojan paikkaa. Kiitin heitä lämpimästi, mutta kerroin haluavani jatkaa työtäni talonrakentajana”, Matti Holopainen muistaa politisoituneesta 1970-luvusta.[xxvii]
Aaltoliikettä aktiivisuudessa
Urheiluseuran kehitys ei voi olla aina nousujohteista. Toiminnan aktiivisuus ja sen muodot vaihtelevat kausittain. Esimerkiksi vuonna 1981 Kuopion Työväen Uimareissa havaittiin, että ”(…) meillä ei vähän aikaa sitten kiinnitetty riittävästi huomiota nuorisotoimintaan. Jokainen ikäryhmä jäi väliin, nyt tämäkin puute poistetaan, sillä syyskuussa meillä käynnistyy kilpauintikoulu 2–3 ikäryhmätasossa”.[xxviii] Kilpauintikoulun vaikuttavuus uimarimäärään ei ollut odotetunlaista, ja 1980-luvun loppupuoli oli muutamien aktiivisten uimareiden ja valmentajina toimineiden Holopaisten veljesten, Matin ja Martin, kansalaistoiminnan työsarkaa. Seuraavan vuosikymmenen alkupuolella uimareiden aktiivisuudessa oli havaittavissa notkahdus, kun opiskelut, työt ja perheet liittyivät aikuistuneiden uimareiden elämänkulkuun.[xxix]
Kahdeksan uimarin ryhmä muodosti Matti Holopaisen valmentaman ryhmän 1990-luvun lopulta alkaen. Ryhmän viimeiset pärskeet nähtiin vuonna 2002, jolloin uimarit suuntasivat työelämään ja uusiin harrastuksiin – esimerkiksi Kai Venäläinen jatkoi uintiurheilua Kuopion Uimaseuran vesipalloilijana. Samalla päättyi Matti Holopaisen taival valmentajana.[xxx] Vuosina 2003–2010 Kuopion Työväen Uimareiden urheilutoiminta oli vaisua, mutta toiminta ei ollut kuitenkaan täysin lamaantunutta. Seurassa pidettiin aktiivisesti Suomen Uimaliiton ohjeistamia lasten Vesiralli-kursseja, ja triathlonistit painelivat omalla radallaan.[xxxi]
Selvää on, että Kuopion Työväen Uimareiden viimeisimpien toimijoiden käsitykset työläisuinnista olivat 2000-luvulle tultaessa melko toisenlaiset kuin 1970-luvulla, jolloin vielä aidosti uskottiin siihen, että työläisurheilun kunniakkaat perinteet voisivat Suomessakin tarjota aineksia uudenlaiselle, sosialistiselle liikuntakulttuurille.[xxxii] ”Kokonaisuuden kannalta on huomattava, ettei nuorten saaminen uimaseuratoimintaan ole nykyään yhtä helppoa kuin vielä 1970-luvulla: uudet urheilulajit, älypuhelimet ja tietokoneet – verkkopelit, elektroninen urheilu – todella houkuttavat ja koukuttavat lapsia ja nuoria”, Matti Holopainen arvioi. ”Ovathan työväenkulttuuri, nuorisokulttuuri, liikuntakulttuuri ja seuratyö osana sitä muuttaneet jatkuvasti muotoaan. Urheiluseuran perinteisesti vankka asema on heikentynyt kaiken runsauden keskellä”, Holopainen pohtii.[xxxiii]
Kuopion Työväen Uimareiden nuoren polven uimari Petri Karhunen (s. 1975) kuvaa organisoidun liikunnan arvoa kulttuurina, kasvuna, kasvatuksena ja terveellisenä elämäntapana. Kuopion Työväen Uimareiden ja Matti Holopaisen kasvatustyö vaikutti häneen vuosina 1987–1994 ja vielä 1998–1999:
”Kuopion Työväen Uimarit antoi minulle todella paljon. Näin jälkeenpäin osaan arvostaa sitä mahdollisuutta ja elämää, jota se tarjosi. Köyhässä perheessä kasvaessani en muunlaista harrastusta olisi voinut aloittaa. Uiminen tuntui kivalta, ja todella nopeasti uinnin jatkamiseen vaikuttivat uudet kaverit ja ystävällinen, positiivinen ja huolta pitävä seurayhteisö. Ilman KuTU:a en varmaan olisi nykyään aivan sama ihminen. Olin lapsena hieman ujo poika, joka olisi mahdollisesti jäänyt leikkimään neljän seinän sisälle Star Wars -hahmoilla. Nyt sain huippukavereita ja kasvoin aikaisempaa sosiaalisemmaksi. Opin myös pettymään ja sain elämässä tarvittavaa sitkeyttä, periksi antamattomuutta. Teini-iän harrastus on myös edistänyt aikuisena terveitä elämäntapoja, ja tämä vaikuttaa myös jälkikasvuuni.”[xxxiv]
Uintitoiminnan hiipumisen aikoihin Kuopion Työväen Uimareissa alettiin harrastaa triathlonia. Uuden lajin valmennuksesta vastasivat 1980-luvun lopulla ja 1990-luvulla oman työn ja uintivalmennuksen ohella seuratoiminnan uudistusta tukeneet Matti Holopainen ja Martti Holopainen. Triathlonurheilijat loivat yhdessä Holopaisen valmentajaveljesten kanssa pitkäjänteiset urat. Valmentajien, triathlonurheilijoiden ja seuratoimijoiden KuTU:uun yhdessä luoma lajikulttuuri tarjosi hyvät edellytykset triathlonin myöhemmälle asettumiselle seuran kärkilajiksi.[xxxv] Samoihin aikoihin Matti Holopaiselle myönnettiin tekemisistään Työväen Urheiluliiton Savon piirin hopeinen ansiomerkki numero 110.[xxxvi]
Alussa triathlonista oltiin Kuopiossa hyvin innostuneita. ”Triathlon tuli vaan vastaan. Triathlon-miehiä tuli, ja sitä vaan piti ruveta tekemään. Siitä sitä ruvettiin virittelemään. Sehän oli uintimiehelle tietynlainen haaste”, Matti Holopainen muistaa.[xxxvii] Tuolloin Kuopion Työväen Uimarit sopi Kuopion Uimaseuran kanssa siitä, että KuUS ei ota triathlonia lajivalikoimaansa eikä KuTU vastaavasti liitä ohjelmaansa vesipalloa. Kuitenkin osa KuTU:n triathlonisteista siirtyi KuUS:n järjestämään triathlontoimintaan 1980- ja 1990-luvun taitteessa.[xxxviii]
Triathlon ei jäänyt pysyvästi Kuopion Uimaseuran ohjelmaan. Vuosikymmenen jälkeen lajin harrastajat siirtyivät vuonna 2001 perustettuun triathlonin lajiseuraan Aqua Terraan. Kuopion Työväen Uimareiden kannalta oli myönteistä, että vuoden 2010 lopulla Aqua Terrassa toimineen triathlonkoulun ohjaajat ottivat yhteyttä KuTU:uun ja pyysivät neuvotteluja siitä, millä ehdoilla nuorten Scorpion-triathlonkoulutusta voisi alkaa järjestää KuTU:ssa.[xxxix]
Triathlonin nuorisovalmennuksen myötä Kuopion Työväen Uimareiden toiminta alkoi hieman yllättävästi ja nopeasti laajentua. Nuorison triathlonkoulun jatkokurssi käynnistyi syyskuussa 2011, ja uusi koulutus päätettiin aloittaa vuoden 2012 alussa.[xl] Vuonna 2012 seuran toiminta määriteltiin verkkosivulla: ”KuTU on kuopiolainen, tällä hetkellä pääasiassa triathloniin keskittyvä urheiluseura lajin harrastajille.”
Kuopion Työväen Uimareiden elinvoimaisuudesta osoituksena vuonna 2012 oli sen jäsenmäärä, joka oli 118.[xli] Seuran nimi muutettiin virallisesti KUTU Triathloniksi vuonna 2014. Nykyään huomattava osa TUL:n seurojen toiminnasta on kilpaurheilua. Monissa liiton seuroissa harjoitetaan tulevaisuudessakin huippu-urheilua. Työväen Urheiluliiton seurat päättävät itse, millaisia urheilullisia saavutuksia ne tavoittelevat. Olennaisena TUL-organisaation tehtävänä on luoda edellytyksiä jäsenseurojen ja -urheilijoiden asettamien tavoitteiden saavuttamiselle.[xlii]
”Luin juuri sanomalehdestä, kuinka KUTU Triathlonin kirkkain tähti Heidi Hyvärinen hankkii itse rahoituksena harrastukseensa. Hänen valmentajansa ovat myös seuran ulkopuolisia tahoja. Ennen seuralle ansaittiin rahaa talkoilla ja valmennus tarjottiin seurasta. Talkoomiehiä ei enää paljon ole. Rahaa pitäisi kaikkien päästä vuolemaan. Kyllä tämä muutos kertoo uudistumisesta, jota vanhan liiton miehen on vaikea sulattaa”, Matti Holopainen naurahtaa liikunnan ja urheilun kansalaistoiminnan myllerrykselle, jossa yhteiskunnallisen eriytymisen myötä urheilu on irtaantumassa perinteisistä järjestökytkennöistään.[xliii]
Muutos kertoo uudistumisesta
Nykyään suomalainen ei välttämättä osaa hahmottaa sukunsa taustoja tai nimetä yhteiskuntaluokkaansa, mutta Matti Holopaiselle nämä kysymykset ovat olleet selviä pikkupojasta alkaen. Holopainen on pohjoissavolaisen työläiskodin kasvatti, työläisurheilun rakentaja, Kuopion lyseossa ylioppilaaksi kouluttautunut ja rakennusmiehenä työuransa tehnyt. Holopaisen sosiaalinen tausta on epäilemättä vaikuttanut hänen elämänsä valintoihin mutta myös valitsematta jättämisiin.
Matti Holopainen kiinnittyi isänsä tarjoaman mallin ja läheisen työläisyhteisön kautta kuopiolaiseen työläisurheiluun. Holopaisen elämä täysi-ikäisyyden kynnykseltä alkaen kulkee limittäin Kuopion Työväen Uimareiden vaiheiden kanssa. Seuran ensimmäinen vuosikymmen nuorten ohjaajien voimin oli valtaisan innostuksen aikaa, ja jäsenmäärä kasvoi huolimatta siitä, että ihmisten vapaa-ajan vieton toimintamahdollisuudet laajenivat muun muassa television yleistymisen myötä.
Matti Holopaisen erittäin aktiivisen ohjaustyön tavoitteena oli kasvattaa seuran jäsenistä liikkuvia kunnon kansalaisia. Urheiluseuratoiminnalle tyypillinen toiminta-aktiivisuuden ja -muotojen vaihtelu ilmeni Holopaisen toimintakaudella Kuopion Työväen Uimareissa siten, että 1970-luvun kestäneen innostuksen jälkeen toiminta hiipui asteittain 2000-luvulle tultaessa. Liikuntakulttuurin eriytyminen pakotti Kuopion Työväen Uimarit kohtaamaan kansalaisten eriytyneet liikuntakulttuuriset odotukset: vuonna 2011 seura nousi uuteen kukoistukseen triathlonin harrastajien innostuksesta ja seuran perinteiden ansiosta. Holopaisen perehtyminen triathloniin 1980-luvun lopulta alkaen kuvaa hänen uudistumiskykyään. Holopaisen toimintaa ohjasi halu huomioida liikkuvien ihmisten omia tarpeita ja oikeuksia.
Muutoksessa uimaseurasta triathlonseuraksi Kuopion Työväen Uimareiden yleissivistynyt valmentaja Matti Holopainen oli siirtynyt eläkkeelle ansiotyöstään ja jättäytynyt seuratoiminnasta. Vuonna 2018 65-vuotiaan Holopaisen uintiin ja triathloniin vuosina 1969–2002 sosiaalistamat joukot ovat sijoittuneet eri yhteiskuntaluokkiin. Vaikuttavaa on, että aikuisiksi ja vanhemmiksi tulleiden uimareiden mukana Holopaiselta opitut monet tiedot ja taidot rikastuttavat myös uuden, jo toisaalla liikkuvan sukupolven elämää.
[i] Matkaniemi 2004, Matkaniemi 2010, Matkaniemi 2016.
[ii] Matti Holopaisen puhelinhaastattelu 23.10.2017.
[iii] Matti Holopaisen puhelinhaastattelu 23.10.2017.
[iv] ”TUL-paini”. Työväen Urheiluliiton www-sivu. http://www.tulpaini.fi/henkilot/h/holopainentoivo.htm.
[v] Matti Holopaisen puhelinhaastattelu 20.11.2017.
[vi] Siirtokarjalaisten tie -osoitehakemisto. Karjala-tietokantasäätiön www-sivu. http://blogs.helsinki.fi/shentila/files/2005/04/TUL_Savo_60.pdf. Luettu 23.10.2017.
[vii] Matti Holopaisen puhelinhaastattelu 27.10.2017.
[viii] ”TUL:n paini suomalaisessa seurakentässä 1939–1979. TUK 1959–1979”. Työväen Urheiluliiton www-sivu. www.tulpaini.fi/2_5.html. Luettu 20.11.2017.
[ix] Matti Holopaisen puhelinhaastattelu 23.10.2017.
[x] Matti Holopaisen puhelinhaastattelu 24.10.2017.
[xi] Matti Holopaisen puhelinhaastattelu 29.9.2017.
[xii] Matti Holopaisen puhelinhaastattelu 27.10.2017.
[xiii] Matti Holopaisen puhelinhaastattelu 23.10.2017.
[xiv] Matti Holopaisen puhelinhaastattelu 23.10.2017.
[xv] Matti Holopaisen puhelinhaastattelu 23.10.2017.
[xvi] Matkaniemi 2010, 140–145.
[xvii] Molskis 1976. Seuralehti. Kooste KuTU:n toiminnasta 1976. Kuopion Työväen Uimareiden kokoelma.
[xviii] Matti Holopaisen puhelinhaastattelu 28.9.2016.
[xix] Kuopion Työväen Uimareiden vuosikertomus 1976. Kuopion Työväen Uimareiden kokoelma.
[xx] Pekka Pakarisen haastattelu 2014, Kuopio.
[xxi] Uinti 1980. Suomen Uimaliiton vuosikirja.
[xxii] Matti Holopaisen puhelinhaastattelu 29.9.2016.
[xxiii] Juha Kaartisen puhelinhaastattelu 18.10.2016.
[xxiv] Isto Ojakankaan sähköpostihaastattelu 2014.
[xxv] Teija Ojakankaan sähköpostihaastattelu 2014.
[xxvi] Matti Holopaisen puhelinhaastattelu 24.10.2017.
[xxvii] Matti Holopaisen puhelinhaastattelu 4.10.2016.
[xxviii] Savon Sanomat 7.4.1981.
[xxix] Matti Holopaisen puhelinhaastattelu 28.9.2016.
[xxx] Jani Hiltusen sähköpostihaastattelu 2013.
[xxxi] Pekka Pakarisen haastattelu 2014, Kuopio; Matti Holopaisen puhelinhaastattelu 28.9.2016.
[xxxii] ”Työläisurheilu osana työväen kulttuuria.” Seppo Hentilän esitelmä 9.10.2010. Seppo Hentilän www-sivu. http://blogs.helsinki.fi/shentila/files/2005/04/TUL_Savo_60.pdf. Luettu 5.11.2017.
[xxxiii] Matti Holopaisen puhelinhaastattelu 24.10.2017.
[xxxiv] Petri Karhusen sähköpostihaastattelu 2016.
[xxxv] Matti Holopaisen puhelinhaastattelu 11.10.2016.
[xxxvi] ”TUL:n Savon piirin hopeinen ansiomerkki”. TUL:n Savon piiri ry:n www-sivu. http://www.tulsavo.fi/?ID=3&sID=54. Luettu 15.11.2017.
[xxxvii] Matti Holopaisen puhelinhaastattelu 14.11.2017.
[xxxviii] Pekka Pakarisen haastattelu 23.12.2009.
[xxxix] Pekka Pakarisen haastattelu 13.3.2013.
[xl] Pekka Pakarisen haastattelu 13.3.2013.
[xli] Kuopion Työväen Uimareiden toimintakertomus 2012. Kuopion Työväen Uimareiden kokoelma.
[xlii] Työväen Urheiluliiton www-sivu. http://www.tul.fi. Luettu 21.10.2016.
[xliii] Matti Holopaisen puhelinhaastattelu 14.11.2017.
Lähdeluettelo
Painamattomat lähteet
Kuopion Työväen Uimareiden kokoelma, Kuopion uimahalli. Kuopion Työväen Uimareiden toimintakertomus 1976.
Painetut lähteet
Uinti 1980. Suomen Uimaliiton vuosikirja, Helsinki.
Lehdet
Molskis 1976. Kuopion Työväen Uimareiden seuralehti.
Savon Sanomat 7.4.1981.
Haastattelut ja tiedonannot
Hiltunen, Jani 2013, sähköpostihaastattelu, haastattelijina Tero Matkaniemi
Holopainen, Matti 28.9.2016–16.11.2017, puhelinhaastattelut, haastattelijana Tero Matkaniemi
Kaartinen, Juha 18.10.2016, puhelinhaastattelu, haastattelijana Tero Matkaniemi
Karhunen, Petri 2016, sähköpostihaastattelu, haastattelijana Tero Matkaniemi
Pakarinen, Pekka 23.12.2009–2016, haastattelut, haastattelijana Tero Matkaniemi
Digitaaliset lähteet
”Siirtokarjalaisten tie -osoitehakemisto”. Karjala-tietokantasäätiön www-sivu. http://blogs.helsinki.fi/shentila/files/2005/04/TUL_Savo_60.pdf. Luettu 23.10.2017.
”TUL:n paini suomalaisessa seurakentässä 1939–1979. TUK 1959–1979”. Työväen Urheiluliiton www-sivu. www.tulpaini.fi/2_5.html. Luettu 20.11.2017.
”TUL:n Savon piirin hopeinen ansiomerkki”. TUL:n Savon piirin www-sivu. http://www.tulsavo.fi/?ID=3&sID=54. Luettu 15.11.2017.
”TUL-paini”. Työväen Urheiluliiton www-sivu. http://www.tulpaini.fi/henkilot/h/holopainentoivo.htm. Luettu 20.11.2017.
”Työläisurheilu osana työväen kulttuuria”. Seppo Hentilän esitelmä 9.10.2010. Seppo Hentilän www-sivu. http://blogs.helsinki.fi/shentila/files/2005/04/TUL_Savo_60.pdf. Luettu 5.11.2017.
”Työläisurheilun ohjelma-asiakirjat vapaa-aikaa määrittämässä”. Hannu Itkonen. Työväenperinteen www-sivu. http://www.tyovaenperinne.fi/tyovaentutkimus/2001/2_itkonen.htm. Luettu 14.11.2017.
Työväen Urheiluliiton www-sivu. http://www.tul.fi. Luettu 21.10.2016.
Kirjallisuus ja artikkelit
Matkaniemi, Tero 2004. Kuopion Uimaseuran 100-vuotinen taival 1904–2004. Kuopion Uimaseura, Kuopio.
Matkaniemi, Tero 2010. Kuopiolainen uinti paikallisena ja kansallisena kansalaistoiminnan ilmiönä 1904–1979. Itä-Suomen yliopisto, Joensuu.
Matkaniemi, Tero 2016. Työläisuinnin muuttuvat muodot. Kuopion Työväen Uimarit 1966–2012. KUTU Triathlon ry, Kuopio.
SPEEDO MASTERS FINLANDSuomen suurin masters-uintijulkaisu - Speedon äänenkannattaja 6.1.2015