Uinnin vanaveteen

Ruot­sa­lai­set an­toi­vat suo­ma­lai­sil­le uima­tai­don ja sen le­vit­tä­mi­sen esi­ku­van. Ruot­sa­lai­nen uin­ti­kult­tuu­ri oli ke­hit­ty­nyt mel­ko var­hain, sil­lä jo 1750-lu­vul­la maas­sa kes­kus­tel­tiin muun mu­as­sa so­ti­lai­den ja kou­lu­lais­ten uima­o­pe­tuk­sen jär­jes­tä­mi­ses­tä. Ruot­sin var­hai­sin uin­ti­kes­kus oli Upp­sa­lan yli­o­pis­to, jos­sa Carl von Linné he­rät­ti kiin­nos­tus­ta uin­tia ja kyl­py­jä koh­taan. Lee­na Lai­neen mu­kaan Upp­sa­laan pe­rus­tet­tiin maa­il­man van­hin uima­seu­ra vuon­na 1796. Seu­ran aka­tee­mi­ses­sa ilma­pii­ris­sä ke­hit­tyi pro­moo­ti­o­a­ja­tus eli opi­tun uima­tai­don pal­kit­se­mi­nen pro­moo­ti­o­sep­pe­leel­lä. En­sim­mäi­nen pro­moo­tio oli sa­ma­na vuon­na kuin uima­seu­ra pe­rus­tet­tiin. Uima­pro­moo­ti­o­juh­lal­li­suuk­sis­ta ke­hi­tet­tiin aka­tee­mis­ten esi­ku­vien mu­kaan ar­vok­kaat juh­lat, joil­la oli tär­keä pro­pa­gan­da-arvo. Ruot­sis­sa uima­o­pe­tus­ta ryh­dyt­tiin an­ta­maan 1840-lu­vul­la myös ty­töil­le. Tämä mal­li siir­tyi vuo­si­kym­me­niä myö­hem­min Suo­meen.[1]

Ruot­sa­lai­nen uin­ti­ur­hei­lu oli saa­nut vai­kut­tei­ta Isos­ta-Bri­tan­ni­as­ta. Ison-Bri­tan­ni­an en­sim­mäi­nen uima­seu­ra oli to­sin pe­rus­tet­tu vas­ta vuon­na 1837. Sa­ma­na vuon­na seu­ra jär­jes­ti uin­ti­kil­pai­lut, joi­den pal­kin­to­na oli mi­ta­le­ja ja ra­haa. Si­ten ama­töö­riys oli ki­sas­ta kau­ka­na. Uima­tai­don le­vi­ä­mi­ses­tä huo­leh­ti Isos­sa-Bri­tan­ni­as­sa myös fil­ant­roop­pi­nen hen­gen­pe­las­tus­jär­jes­tö ”The Royal Life Saving Society”, joka oli Ruot­sin ja myö­hem­min Suo­men­kin vas­taa­vien jär­jes­tö­jen esi­kuva.[2]

Italialais-ruot­sa­lai­nen voi­mis­te­lun­o­pet­ta­ja Gus­taf Mauritz Pau­li asui vuon­na 1829 Tuk­hol­mas­sa. Kak­si vuot­ta ai­em­min hän oli ol­lut jä­se­ne­nä tuk­hol­ma­lai­ses­sa uima­seu­ras­sa. Ruot­sis­sa hän laa­ti uima­op­paan, jon­ka tar­koi­tus oli oh­jeis­taa uima­kou­lu­jen opet­ta­jia.[3] Pau­lin mie­les­tä uima­tai­to oli tär­ke­ää mo­nes­ta syys­tä. Hän poh­ti, että ”ve­des­sä ole­mi­nen edis­tää ruu­an­su­la­tus­ta ja se an­taa rau­hal­li­sen unen”. Va­lis­tu­nut Pau­li ei myös­kään unoh­ta­nut ker­toa, kuin­ka tai­ta­va ui­ma­ri on pe­las­ta­nut mo­nen ih­mi­sen hen­gen. Vuon­na 1829 Tuk­hol­mas­sa il­mes­ty­nees­sä op­paas­sa ku­va­taan tar­kas­ti rin­ta- ja sel­kä­uin­nin tek­niik­kaa, ja li­säk­si te­ok­ses­sa huo­mi­oi­daan kään­nök­set, kel­lu­mi­nen ja su­kel­ta­mi­nen. Op­paas­saan Pau­li jul­kai­si myös uima­mais­te­rin tut­kin­non vaa­ti­muk­set.[4]

Gus­taf Mauritz Pau­li oli myös suo­ma­lai­sen uin­nin var­hai­nen vai­kut­ta­ja ja oli ak­tii­vi­ses­ti ke­hit­tä­mäs­sä Suo­meen uima­pro­moo­ti­o­ta. Pau­li pe­rus­ti Hel­sin­kiin vuon­na 1830 Suo­men en­sim­mäi­sen voi­mis­te­lu- ja uima­kou­lun, jota hän mark­ki­noi nä­ky­väs­ti. Il­moi­tuk­sia ”uima­seu­ras­ta” ja ”uima­tel­tas­ta” hän jul­kai­si sa­no­ma­leh­dis­sä. Hän ei saa­nut kui­ten­kaan ai­kaan mer­kit­tä­viä tu­lok­sia. Luon­teel­taan le­vo­ton Pau­li jät­ti pian Hel­sin­gin, ehkä tur­hau­tu­nee­na hel­sin­ki­läis­ten vä­häi­seen uin­ti-in­nos­tuk­seen.[5]

Suo­mes­sa jär­jes­tel­mäl­li­sen uima­o­pe­tuk­sen juu­ret ovat Tu­rus­sa. Uima­o­pe­tuk­sen uran­uur­ta­ja­na oli kan­sa­kou­lun­o­pet­ta­ja John Hofman, joka opis­ke­li pari vuot­ta Tuk­hol­man uima­kou­lus­sa. Opin­to­jen jäl­keen hän ava­si uima­kou­lun Tu­rus­sa vuon­na 1880 ja toi­mi itse sen opet­ta­ja­na kak­si vuot­ta. Suo­men en­sim­mäi­nen uima­seu­ra Aura Simsällskap eli Au­ran Uima­seu­ra pe­rus­tet­tiin Hofmanin aloit­tees­ta vuon­na 1881. Tu­rus­ta Hofman siir­tyi Vii­pu­riin, ja vuon­na 1883 hän muut­ti Hel­sin­kiin, jos­sa jat­koi työ­tään uima­o­pet­ta­ja­na.[6]

Au­ran Uima­seu­ra toi­mi vain vuo­si­na 1881–1884. Vuon­na 1881 vah­vis­tet­tiin seu­ran sään­nöt, joi­den mu­kaan seu­ran teh­tä­vä­nä oli edis­tää uima­tai­toa ja luo­da yh­teen­kuu­lu­vuut­ta uin­tia har­ras­ta­vien kes­kuu­des­sa. Jä­se­nek­si pää­si hyvä­mai­nei­nen kan­sa­lai­nen, joka mak­soi si­sään­pää­sy­mak­su­na kak­si mark­kaa. Sum­ma vas­ta­si tuol­loin suun­nil­leen työ­mie­hen päi­vä­palk­kaa. Seu­raan liit­tyi pian noin sata jä­sen­tä, ja sil­lä oli tun­nuk­se­naan oma lip­pu. Tu­run en­sim­mäi­nen uima­pro­moo­tio jär­jes­tet­tiin jo en­nen Au­ran Uima­seu­ran sään­tö­jen vah­vis­ta­mis­ta vuon­na 1880.[7]

Hel­sin­ki­läi­nen uima­seu­ra Helsingfors Simsällskap (HSS) pe­rus­tet­tiin vuon­na 1887. Seu­ras­ta ke­hit­tyi 1900-lu­vun alun joh­ta­va uima­seu­ra Suo­mes­sa. En­nen seu­ran pe­rus­ta­mis­ta Hel­sin­gis­sä vai­kut­ti Vik­tor Heikelin, Lars Krogiuksen ja Mauritz Waenergergin pe­rus­ta­ma fil­ant­roop­pi­nen Helsingfors Simskolanaktiebolag, joka pyr­ki edis­tä­mään uima­tai­toa pää­kau­pun­gin alu­eel­la. Yh­tiö jär­jes­ti en­sim­mäi­sen pro­moo­ti­on Hel­sin­gis­sä ke­säl­lä 1884.[8]

Helsingfors Simsällskap me­net­ti kan­sal­li­ses­ti joh­ta­van uima­seu­ran ase­maan­sa, kun Hel­sin­gin Ui­ma­rit (HU) pe­rus­tet­tiin vuon­na 1916. Tuol­loin huo­mat­ta­va jouk­ko HSS:n suo­men­kie­li­siä ja -mielisiä   jä­se­niä päät­ti eriy­tyä omaan seu­raan. Kie­li­ky­sy­myk­sen li­säk­si seu­ro­jen eriy­ty­mi­sen taus­tal­la oli suku­pol­vien vä­li­nen kui­lu, joka osal­taan il­me­ni nä­ke­mys­e­ro­na uima­seu­ra­toi­min­nan ta­voit­tees­ta. HSS:n vart­tu­nut väki ha­lu­si pi­täy­tyä fil­ant­roop­pi­ses­sa uima­o­pe­tus­toi­min­nas­sa, mut­ta Toi­vo Aron joh­dol­la uu­teen seu­raan siir­ty­neet uin­nin har­ras­ta­jat ha­lu­si­vat pai­not­taa toi­min­nas­saan uin­ti­ur­hei­lua. Hel­sin­gin Ui­ma­rit on­nis­tui ur­hei­lul­li­ses­sa ta­voit­tees­saan erin­o­mai­ses­ti: HU voit­ti SM-uin­tien par­haan seu­ran pal­kin­non, Ka­le­van mal­jan, 28 ker­taa pe­räk­käin vuo­si­na 1927–1956. Hel­sin­gin olym­pi­a­lai­sis­sa 1952 puo­let Suo­men uin­ti­jouk­ku­ees­ta edus­ti seu­ra­ta­sol­la Hel­sin­gin Ui­ma­rei­ta.[9]

Uima­hal­leil­la on ol­lut suu­ri mer­ki­tys suo­ma­lais­ten uin­ti­har­ras­tuk­sen edis­ty­mi­sel­le. Klaus U. Suo­me­la ker­too Ur­hei­lun maa­il­man­his­to­ria -te­ok­ses­sa, että Hel­sin­gin en­sim­mäi­sen uima-al­taan ra­ken­nut­ti Hen­rik Ale­xan­der Rund­man vuon­na 1887 ta­lon­sa yh­tey­teen ny­kyi­sel­le Ka­le­van­ka­dul­le. Hal­lis­sa oli 15 met­rin pi­tui­nen ja 2–4 met­rin sy­vyi­nen soi­ki­on­muo­toi­nen al­las, jota reu­nus­ti par­ve­ke. Siel­tä voi­tiin teh­dä uima­hyp­py­jä. Vaik­ka en­sim­mäis­tä kyl­py­lää käy­tet­tiin ah­ke­ras­ti, sen yllä­pito ei ol­lut kan­nat­ta­vaa. Vuon­na 1890 Rund­man myi ta­lon­sa. Uusi omis­ta­ja hä­vit­ti al­taan ja muut­ti koko kyl­py­lä­ra­ken­nuk­sen sau­nak­si.[10] Hel­sin­gin Yr­jön­ka­dul­le ra­ken­net­tiin uima­hal­li vuon­na 1929, ja seu­raa­va uima­hal­li val­mis­tui ka­det­ti­kou­lun yh­tey­teen vuon­na 1940. Seu­raa­val­la vuo­si­kym­me­nel­lä uima­hal­le­ja ra­ken­net­tiin Lah­teen (1951 ja 1956), Pa­rai­sil­le (1954), Tur­kuun (1954), Hä­meen­lin­naan (1956), Tam­pe­reel­le (1957), Ou­luun (1958) ja Sei­nä­jo­el­le (1958). 1960-lu­vul­la uima­hal­lien ra­ken­ta­mis­tah­ti kiih­tyi. Kuo­pi­on uima­hal­li val­mis­tui vuon­na 1969.[11]

Kansalaistoimintauinti kuopiolaisena ja kansallisena ilmiönä

Kan­sal­li­nen he­rää­mi­nen oli ta­pah­tu­ma­sar­ja, jo­hon liit­tyi 1800-lu­vul­la al­ka­nut jouk­ko­jär­jes­täy­ty­mi­nen. Kan­sa­lais­ten jär­jes­täy­ty­mi­nen il­me­ni myös kuo­pi­o­lais­ten uin­nin har­ras­ta­jien pa­ris­sa, kun kau­pun­gin en­sim­mäi­nen uima­seu­ra pe­rus­tet­tiin loka­kuus­sa 1904. Edel­leen toi­mi­va Kuo­pi­on Uima­seu­ra (KuUS) oli maan en­sim­mäi­nen suo­men­kie­li­nen uima­seu­ra, ja sil­lä oli mer­ki­tyk­sen­sä kan­sa­lais­yh­teis­kun­nan syn­nyl­le. Seu­ra­toi­min­ta tar­jo­si uin­nis­ta kiin­nos­tu­neil­le väy­län sää­ty-yh­teis­kun­nas­ta eriy­ty­mi­sel­le.[12]

Kuo­pi­o­lai­nen uin­ti pai­kal­li­se­na ja kan­sal­li­se­na kan­sa­lais­toi­min­nan il­mi­ö­nä -te­ok­ses­sa ker­ro­taan, että kaik­ki uin­nin toi­mi­jat ei­vät ha­lun­neet luo­pua sää­ty-yh­teis­kun­nas­ta, vaan jou­kos­sa oli myös nii­tä, jot­ka yrit­ti­vät yllä­pi­tää van­haa yh­teis­kun­ta­jär­jes­tel­mää tar­jo­a­mal­la val­von­nas­saan seu­ra­toi­min­taa. Seu­ra­toi­min­nan alku­vai­hees­sa uin­ti ke­rä­si kes­kuu­teen­sa jou­kon ylä­luok­kai­sia mie­hiä. Osal­taan fil­ant­roop­pi­nen arvo­poh­ja mer­kit­si alem­pien yh­teis­kun­ta­luok­kien hal­lin­taa. Kan­sa­lais­yh­teis­kun­nan ke­hit­ty­mi­nen uin­nin ym­pä­ril­le oli suh­teel­li­sen hi­das ja aluk­si vai­val­loi­nen pro­ses­si.

Uima­seu­ra­toi­min­nas­sa mu­ka­na oli myös nai­sia, mut­ta hei­dän mah­dol­li­suu­ten­sa vai­kut­taa asi­oi­hin ete­ni hi­taas­ti. Nais­ten jää­mi­nen si­vuun pää­tök­sen­te­os­ta oli tyy­pil­lis­tä suo­ma­lai­ses­sa seu­ra­toi­min­nas­sa, sil­lä nai­set oli­vat har­vi­nai­sia pää­tök­sen­te­ki­jöi­tä myös nuo­ri­so­seu­rois­sa, työ­väen­liik­kees­sä ja jul­kis­hal­lin­nos­sa. Ko­ko­nai­suu­den kan­nal­ta on kui­ten­kin huo­mat­ta­va, että nais­ten lii­kun­ta­har­ras­tus ka­na­voi­tui huo­mat­ta­van laa­jas­ti Suo­men Nais­ten Lii­kun­ta­kas­va­tus­lii­ton (SNLL:n) seu­roi­hin. Vas­ta toi­sen maa­il­man­so­dan jäl­keen nais­o­sas­to­ja pi­det­tiin ur­hei­lu­seu­ro­jen me­nes­tyk­sel­li­sen toi­min­nan edel­ly­tyk­se­nä.

Uin­nin kan­sa­lais­toi­min­taan toi­min­nal­li­nen eliit­ti Kuo­pi­os­sa oli ylä­luok­kai­nen Suo­men it­se­näis­ty­mi­seen asti. Te­ol­lis­tu­mi­sen, lii­ke-elä­män ja jul­ki­sen hal­lin­non kas­vun myö­tä ih­mis­ten maas­sa­muut­to maa­seu­dul­ta kau­pun­kei­hin li­sään­tyi ja kou­lu­tus­taso ko­ho­si. Liik­ku­vuu­den seu­rauk­se­na kuo­pi­o­lai­nen uin­ti sai uu­sien toi­mi­joi­den mu­ka­na vai­kut­tei­ta muu­al­ta maas­ta, jo­ten pai­kal­li­nen uin­ti­kult­tuu­ri ri­kas­tui. Toi­saal­ta kuo­pi­o­lai­nen uin­ti oli me­net­tä­nyt muut­to­liik­keen ta­kia toi­mi­joi­ta muu­al­le Suo­meen, eri­tyi­ses­ti Hel­sin­kiin.

Uin­nin toi­mi­joi­den ver­kos­toi­tu­mi­ses­ta mui­den ur­hei­lu­seu­ro­jen toi­mi­joi­den kans­sa oli hyö­tyä kai­kil­le osa­puo­lil­le. Eri la­jien seu­rat sai­vat ko­ke­neil­ta toi­mi­joil­ta ar­vo­kas­ta tie­toa seu­ra­toi­min­nan uu­sis­ta käy­tän­teis­tä. Si­ten jä­sen­ten ver­kos­toi­tu­mi­ses­ta oli etua seu­ran ar­jes­sa­kin. Päät­tä­jien luot­ta­mus kan­sa­lais­toi­mi­joi­hin edis­ti uin­nin olo­suh­tei­den pa­ra­ne­mis­ta. Sää­ty-yh­teis­kun­nan luok­ka­jako vai­kut­ti sel­väs­ti kuo­pi­o­lai­sen kan­sa­lais­toi­min­ta­uin­nin toi­mi­ja­kent­tään Suo­men it­se­näis­ty­mi­sen vuo­siin asti. Uima­seu­ran jä­sen­mää­rän hi­das ko­ho­a­mi­nen joh­tui osal­taan seu­ra­joh­don ylä­luok­kai­suu­des­ta, jota työ­vä­es­tö vie­rok­sui. Uin­ti­toi­mi­joi­den mää­rän hi­taa­seen kas­vuun syy­nä oli myös se, että uin­tia kam­mok­sut­tiin ylei­ses­ti ve­den­pe­lon vuok­si.

Uima­kou­luis­ta kuo­pi­o­lai­seen uima­seu­raan tuli uu­den­lais­ta vä­keä. Työ­läis­per­hei­den lap­set tu­li­vat   por­va­ril­li­seen uima­seu­raan en­nen kaik­kea uima­kou­lu­toi­min­nan kaut­ta, jos­sa va­rat­to­mil­le lap­sil­le oli va­paa­paik­ko­ja. Huo­li­mat­ta sii­tä, että työ­läis­per­hei­den lap­set liit­tyi­vät uima­kou­lun kaut­ta uima­seu­raan, hei­dän van­hem­pan­sa ei­vät liit­ty­neet seu­raan ei­vät­kä he vai­kut­ta­neet joh­to­kun­ta­ta­sol­la. Kuo­pi­on Uima­seu­ran pi­tä­mä uima­kou­lu al­koi 1920-lu­vun lo­pul­la saa­da run­saas­ti op­pi­lai­ta, joi­ta tuli kai­kis­ta yh­teis­kun­ta­luo­kis­ta uima­hal­lin val­mis­tu­mi­seen, vuo­teen 1969, asti. Uima­o­pe­tus­ta seu­ra jär­jes­ti kau­pun­gil­ta saa­mal­laan tu­el­la, jo­ten tie­tyl­lä ta­paa toi­min­ta oli puo­lu­ee­ton­ta ja ir­ral­laan var­si­nai­ses­ta seu­ra­toi­min­nas­ta.

Ylä­luok­kai­suus uin­nin kan­sa­lais­toi­min­nan joh­to­kun­ta­ta­sol­la ra­pau­tui hil­jal­leen Suo­men it­se­näis­ty­mi­sen jäl­keen, kun mu­kaan va­li­koi­tui kes­ki­luok­kai­sia uin­nin har­ras­ta­jia. Si­ten uin­nin fil­ant­roop­pi­nen arvo­poh­ja me­net­ti mer­ki­tys­tään. Toi­min­taan ha­lut­tiin mu­kaan oman uin­ti­har­ras­tuk­sen ta­kia. Uin­nin kan­sa­lais­toi­min­nan joh­to­teh­tä­viin va­lit­tiin usein hen­ki­löi­tä, joi­den opis­ke­lu- ja työ­e­lä­mä­ko­ke­muk­ses­ta kat­sot­tiin ole­van hyö­tyä seu­ra­toi­min­nal­le. Joh­to­kun­taan va­li­koi­tui hen­ki­löi­tä, joi­den opis­ke­lu- ja työ­urat oli­vat laa­jen­tu­neet opis­ke­lu­mah­dol­li­suuk­sien pa­ran­tu­es­sa sekä työ­e­lä­män eriy­ty­es­sä toi­sen maa­il­man­so­dan jäl­kei­si­nä vuo­si­na. Nais­ten kou­lu­tus­ta­son nous­tes­sa hei­dän osuu­ten­sa mies­val­tais­ten seu­ro­jen joh­dos­sa al­koi kas­vaa hi­taas­ti.

Si­säl­lis­sota on ol­lut Suo­men his­to­ri­an mer­kit­tä­vä kään­ne­koh­ta, jon­ka seu­rauk­set ovat nä­ky­neet pit­kään myös uin­nin kan­sa­lais­toi­min­nas­sa. Si­säl­lis­so­dan vä­lit­tö­mis­sä jäl­ki­seu­raa­muk­sis­sa kuo­pi­o­lai­nen uin­ti kan­sa­lais­toi­min­ta­na ei ja­kau­tu­nut seu­ra­ta­sol­la mo­nien paik­ka­kun­tien ta­paan työ­läis­uin­tiin ja por­va­ril­li­seen uin­tiin. Kuo­pi­on Uima­seu­ras­sa työ­vä­es­tön osuus oli niin pie­ni, että työ­läis­ten mah­dol­li­nen erot­ta­mi­nen uima­seu­ras­ta puna­kaar­ti­jä­se­nyy­den vuok­si ei joh­ta­nut Työ­väen Ur­hei­lu­lii­ton (TUL:n) seu­ran pe­rus­ta­mi­seen tai yleis­seu­ran uin­ti­ja­os­ton vi­re­ään toi­min­taan. Osal­taan TUL:n alai­sen uin­nin syn­ty­mät­tö­myy­teen vai­kut­ti myös se, että Kuo­pi­os­sa oli vain yksi uima­lai­tos, jon­ka hal­lin­nas­ta por­va­ril­li­nen Kuo­pi­on Uima­seu­ra vas­ta­si Kuo­pi­on kau­pun­gin kans­sa teh­dyl­lä so­pi­muk­sel­la.

Muuttuva uinnin kansalaistoiminnan tavoitteellisuus

Kuo­pi­o­ta ym­pä­röi­vät jär­vet ovat vai­kut­ta­neet kuo­pi­o­lai­sen uin­nin var­hai­seen ke­hit­ty­mi­seen. Uima­lai­tos­ten ja -huo­nei­den sekä uima­ran­to­jen ra­ken­ta­mi­nen Kuo­pi­oon liit­tyi yh­tääl­tä kas­va­van te­ol­li­suus­työ­vä­es­tön hy­gie­ni­as­ta huo­leh­ti­mi­seen. Toi­saal­ta ve­teen teh­dyil­lä ra­ken­nel­mil­la oli mat­kai­lua edis­tä­nyt­tä veto­voi­maa. Sa­no­ma­leh­tien yleis­ty­mi­sen myö­tä tie­to eri puo­lil­la ta­pah­tu­neis­ta huk­ku­mi­sis­ta le­vi­si ja ih­mis­ten ym­mär­rys uima­tai­don tar­peel­li­suu­des­ta li­sään­tyi. Uin­nin kan­sa­lais­toi­min­nan var­hai­se­na ta­voit­tee­na oli edis­tää ensi­si­jai­ses­ti uima­o­pe­tus­ta ja hen­gen­pe­las­tus­työ­tä.

Uin­nin kan­sa­lais­toi­mi­jat ot­ti­vat toi­min­tan­sa alus­ta läh­tien ta­voit­teek­seen uin­ti­tie­tou­den le­vit­tä­mi­sen Pohjois-Sa­voon ja Pohjois-Kar­ja­laan. Uima­o­pe­tus- ja hen­gen­pe­las­tus­työn rin­nal­la Kuo­pi­os­sa alet­tiin kan­sal­li­sen ke­hi­tys­lin­jan mu­kai­ses­ti ke­hit­tää kil­pa­uin­tia. Vie­lä 1900-lu­vun alku­puo­lel­la kä­si­tyk­set kil­pa­ur­hei­lun so­pi­mat­to­muu­des­ta nai­sil­le oli­vat ylei­siä. Kui­ten­kin nais­ten ja tyt­tö­jen kil­pa­uin­tia ke­hi­tet­tiin rin­nan mies­ten uin­nin kans­sa. Nai­sia seu­ra­toi­min­nas­sa oli kui­ten­kin mie­hiä vä­hem­män, ja nais­ten nä­ky­vyys jul­ki­suu­des­sa jäi ym­mär­ret­tä­väs­ti vä­häi­sek­si.

Val­koi­ses­sa Suo­mes­sa uin­nin teh­tä­vä­nä oli 1920–1930-lu­vul­la osal­taan kas­vat­taa maan­puo­lus­tus­kel­poi­sia mie­hiä, ryh­dik­käi­tä kun­non kan­sa­lai­sia. Val­lal­la oli kä­si­tys, että so­ti­lai­den fyy­si­nen kun­to rat­kai­see so­dan lop­pu­tu­lok­sen. Kuo­pi­os­sa vah­vas­ti toi­mi­neen suo­je­lus­kun­ta­uin­nin mer­ki­tys por­va­ril­li­sen uin­nin kan­nal­ta oli hyö­dyl­li­nen: suo­je­lus­kun­ta­uin­ti toi­mi väy­lä­nä uima­seu­ran kil­pai­lu- ja muu­hun toi­min­taan. Yh­teis­työ­tä to­teu­tet­tiin lä­hin­nä si­ten, että kan­sa­lais­toi­mi­jat tar­jo­si­vat suo­je­lus­kun­nal­le uima­lai­tok­sen har­joit­te­lu­käyt­töön.

Edel­leen toi­sen maa­il­man­so­dan jäl­keen vuo­si­na 1945–1968 kuo­pi­o­lai­sen uin­nin kan­sa­lais­toi­min­nan pai­no­pis­te oli sel­väs­ti uima­o­pe­tus- ja hen­gen­pe­las­tus­työs­sä. Kil­pa­uin­ti kiin­nos­ti kuo­pi­o­lai­sia uin­ti­ak­tii­ve­ja, mut­ta muu­al­le maa­han ra­ken­net­tu­jen uima­hal­lien myö­tä alu­eel­li­set erot har­joit­te­lu­olo­suh­teis­sa ja si­ten myös tu­lok­sis­sa il­me­ni­vät sel­väs­ti.

Kan­sal­li­ses­ti uima­o­pe­tus- ja hen­gen­pe­las­tus­työn eriyt­tä­mi­nen uima­seu­ras­ta ta­pah­tui Kuo­pi­os­sa myö­hään. Useis­sa suo­ma­lai­sis­sa uima­seu­rois­sa eriy­ty­mi­nen oli ta­pah­tu­nut SUH:n (Suo­men Uima­o­pe­tus- ja Hen­gen­pe­las­tus­lii­ton) pe­rus­ta­mi­sen myö­tä vuon­na 1957. Kuo­pi­os­sa ti­lan­ne oli kui­ten­kin toi­sen­lai­nen kuin mo­nel­la muul­la paik­ka­kun­nal­la, sil­lä kau­pun­gis­sa ei ol­lut uima­hal­lia. Jos uima­o­pe­tus­toi­min­ta Kuo­pi­on Uima­seu­ras­sa oli­si lo­pe­tet­tu 1950-lu­vun lo­pul­la, lo­pet­ta­mi­nen oli­si to­den­nä­köi­ses­ti la­maan­nut­ta­nut KuUS:n kil­pai­lul­li­sen toi­min­nan vii­meis­tään seu­raa­val­la vuo­si­kym­me­nel­lä. KuUS:n uima­kou­lu­toi­min­ta ni­mit­täin muo­dos­ti käy­tän­nös­sä seu­ra­toi­min­nan run­gon: uin­tiin mo­ti­voi­tu­neim­pia uima­kou­lu­lai­sia oh­jat­tiin kil­pa­uin­ti­har­ras­tuk­seen ja edel­leen seu­ran mo­niin teh­tä­viin.

Lii­kun­ta on ka­na­voi­tu to­teu­tet­ta­vak­si va­paa­eh­tois­ten ur­hei­lu­seu­ro­jen, kun­tien ja val­ti­on kaut­ta. Val­tio al­koi kiin­nos­tua ur­hei­lus­ta ai­kai­sem­paa laa­jem­min Suo­men it­se­näis­ty­mi­nen myö­tä. Sitä en­nen lii­kun­nas­ta vas­ta­si­vat lä­hin­nä ur­hei­lu­seu­rat ja oppi­kou­lut. Lii­kun­nan ja ur­hei­lun tuot­ta­mi­ses­sa ur­hei­lu­seu­rois­ta tuli 1900-lu­vun ede­tes­sä yhä kes­kei­sem­pi osa ur­hei­lun toi­min­ta­jär­jes­tel­mää, ja sa­mal­la lii­kun­ta­kult­tuu­rin alu­eel­li­set erot kas­voi­vat. Ur­hei­lun toi­min­ta­jär­jes­tel­miä alet­tiin ke­hit­tää laa­jas­ti 1960-lu­vul­la. Seu­raa­val­la vuo­si­kym­me­nel­lä esi­mer­kik­si Kuo­pi­os­sa oppi­lai­tok­set kyt­key­tyi­vät uin­ti­ur­hei­luun vuon­na 1975, kun paik­ka­kun­nal­la käyn­nis­tyi uin­ti­kes­kus, jos­sa so­vi­tet­tiin yh­teen uin­ti­har­joit­te­lua, pe­rus-, am­mat­ti- ja lu­ki­o­kou­lu­tus­ta.

Uin­nin kan­nal­ta oli tär­ke­ää, että kun­nal­li­nen ur­hei­lu­lau­ta­kun­ta syn­tyi nuo­res­sa val­ti­os­sa oh­jaa­maan jul­kis­ta lii­kun­ta­paik­ka­ra­ken­ta­mis­ta, kos­ka uin­nin kan­sa­lais­toi­min­ta ei tul­lut enää toi­meen ti­la­päi­sil­lä avus­tuk­sil­la. Vaik­ka uima­seu­ran toi­min­ta pe­rus­tui va­paa­eh­toi­suu­teen, Kuo­pi­on kau­pun­ki oli lii­kun­ta­kult­tuu­ris­sa mo­nel­la ta­paa vah­va toi­mi­ja. Yh­des­sä kau­pun­gin kans­sa kuo­pi­o­lai­nen uin­nin kan­sa­lais­toi­min­ta­väki on jat­ku­vas­ti pyr­ki­nyt edis­tä­mään uin­nin olo­suh­tei­ta. 1960-lu­vul­la kun­ta­lais­ten kiis­te­ly kär­jis­tyi va­lin­taan, ra­ken­ne­taan­ko Kuo­pi­oon uima­hal­li vai kir­jas­to. Kan­sal­li­ses­sa ver­tai­lus­sa Kuo­pi­on uima­hal­li val­mis­tui mel­ko myö­hään, sil­lä uima­hal­li oli jo ra­ken­net­tu mo­nel­le huo­mat­ta­vas­ti pie­nem­mäl­le paik­ka­kun­nal­le. Kuo­pi­on uima­hal­lin ra­ken­nus­pää­tös oli osoi­tus sii­tä, kuin­ka suu­ri vai­ku­tus kan­sa­lais­toi­min­nan ak­tii­vi­suu­del­la oli uima­hal­lin ra­ken­ta­mis­rat­kai­sui­hin.

Uima­hal­lin val­mis­tu­mi­nen mah­dol­lis­ti uima­seu­roil­le ti­lai­suu­den seu­ra­toi­min­nan uu­del­leen or­ga­ni­soi­tu­mi­sel­le ja aika­kau­del­le edis­tyk­sel­lis­ten me­ne­tel­mien käyt­töön ot­ta­mi­sel­le. Sa­mal­la uin­ti ke­hit­tyi no­pe­as­ti ver­rat­tu­na mo­niin mui­hin ur­hei­lu­la­jei­hin, joi­den olo­suh­teis­sa ei ta­pah­tu­nut yhtä mer­kit­tä­vää muu­tos­ta. Jo 1960-lu­vun puo­li­vä­lis­sä kil­pa­uin­ti­har­joit­te­lu oli jär­jes­tel­mäl­li­sem­pää ja te­hok­kaam­paa kuin mo­nien mui­den ur­hei­lu­la­jien har­joit­te­lu. Uin­nin eriy­ty­mis­ke­hi­tys ta­pah­tui kan­sal­li­sen lii­kun­ta­kult­tuu­rin vai­hei­siin ver­rat­tu­na var­hain. Eriy­ty­mis­ke­hi­tys il­me­ni laji­seu­ro­jen osuu­den kas­va­mi­se­na ja mo­ni­na uin­nin har­ras­ta­mi­sen muo­toi­na.

Myös uima­hal­lien mer­ki­tys ter­vey­den edis­tä­mi­sel­le ym­mär­ret­tiin var­hain. Voi to­de­ta, että uima­o­pe­tus ja kil­pa­uin­ti tar­pei­neen ja vaa­ti­muk­si­neen loi­vat pe­rus­tan kun­to­uin­nin har­ras­ta­mi­sel­le ja sen ke­hit­ty­mi­sel­le suo­si­tuk­si kun­to­lii­kun­nan muo­dok­si. Vaik­ka uima­hal­lien ur­hei­lul­le tuo­mat edut ym­mär­ret­tiin, sa­mal­la tuo­tiin esiin myös so­si­aa­li­set ja ter­vey­del­li­set sei­kat.

[1] Lai­ne 1984, 101.

[2] Lai­ne 1984, 102.

[3] Suo­me­la 1944, 255–256.

[4] Heik­ki­nen 1991, 92–95.

[5] Heik­ki­nen 1991, 93–95.

[6] Te­räs­vir­ta 1956, 10–12.

[7] Lai­ne 1984, 103.

[8] Lai­ne 1984, 103; Wilskman 1907, 563–573.

[9] Pel­li­nen 2016; Mat­ka­nie­mi 2015.

[10] Suo­me­la 1953, 415.

[11] Uin­ti 1958.

[12] Mat­ka­nie­mi 2010. Ala­lu­vut Kan­sa­lais­toi­min­ta­uin­ti kuo­pi­o­lai­se­na ja kan­sal­li­se­na il­mi­ö­nä ja Muut­tu­va uin­nin kan­sa­lais­toi­min­nan ta­voit­teel­li­suus poh­jau­tu­vat Mat­ka­nie­men tut­ki­muk­sen yh­teen­veto­lu­kui­hin. Sik­si lu­vuis­sa ei ole läh­de­viit­tei­tä.

Yr­jön­ka­dun uima­hal­lin val­mis­tu­mi­nen ta­ka­si hel­sin­ki­läis­ui­ma­reil­le mai­ni­ot har­joit­te­lu­olo­suh­teet. Si­ten Suo­men kär­ki­ui­ma­rit oli­vat 1930-lu­vul­ta al­ka­en yleen­sä hel­sin­ki­läi­siä. Ku­vas­sa ui­ma­rit maa­lis­sa Nor­ja-Suo­mi-maa­ot­te­lun 200 met­rin rin­ta­uin­nin jäl­keen vuon­na 1954. Kes­kel­lä ki­san voit­ta­ja Erik Gulbrandsen, ki­san kak­ko­nen Au­lis Käh­kö­nen, Hel­sin­gin Työ­väen Ui­ma­rit, (oik.) ja nel­jän­nek­si si­joit­tu­nut Kai Ha­gel­berg, Hel­sin­gin Ui­ma­rit, (vas.). Kai Ha­gel­ber­gin ko­ko­el­ma.